Osa tilaajista saa keskiviikon painetun MT:n vasta tänään
Liitteistyskoneen hajoaminen tuotti viivästyksiä osaan tilauksista.
MT:n jakelu yli koko maan on tarkka palapeli, jossa muutamankin minuutin viiväystys johtaa herkästi jakelun myöhästymiseen. Kuva: Lari LievonenMaaseudun Tulevaisuuden keskiviikon lehti saapuu osalle tilaajista valitettavasti vasta tänään torstaina.
Asiakkuuspäällikkö Sari Koskelainen kertoo, että painaminen viivästyi tiistaina puoli tuntia.
Lisäksi Lehtisepillä Jyväskylässä hajosi samaan aikaan liitteistyskone.
Ongelmien yhteissummana pieni määrä lehtiä ei ehtinyt oikeisiin runkokuljetuksiin ajoissa, ja ne toimitetaan tilaajille torstaina.
Jakamatta jääneet liitteet lähetetään maanantaina.
Koskelainen vinkkaa häiriötiedotteista. MT:n verkkosivun vasen ylänurkka vie asiakaspalveluun, joka tiedottaa jakelun kohdassa mahdollisista häiriöistä.
"Jos lehteä ei näytä saapuvan ajallaan, sieltä voi käydä tarkistamassa mahdolliset laajemmat viiveet, jotka ovat tiedossa", hän sanoo.
Uutista kirjoitettaessa häiriötiedote kuuluu vielä näin:
"24.6. Maaseudun Tulevaisuuden painatuksessa on ollut häiriöitä ja lehden jakelussa saattaa olla viivettä postinumeroalueilla: 00-19, 45-49, 53-56 ja 60-69. Pahoittelut viivästymisestä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
