Tiesitkö? Kunta ei korvaa kaikkia tet-harjoittelussa sattuneita vahinkoja
Peruskoulussa jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Lakimies huomauttaa että lainsäädäntö määrittää sitä, millaisia työtehtäviä nuorille voi ylipäätään antaa. Jos ollaan vaikka maatilalla, aivan kaikkiin työtehtäviin tet-harjoittelija ei voi osallistua. Kuva: Jarkko SirkiäKunta ei automaattisesti korvaa, mikäli maatilalla tet-harjoittelua tekevälle peruskoululaiselle sattuu vakava tapaturma.
Opetushallituksen lakimies Sanna Haanpää huomauttaa, että peruskoulussa jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Oikeus kattaa ajan, jolloin oppilas osallistuu opetukseen koulussa tai koulun ulkopuolella.
Tet-harjoittelu eli työelämään tutustuminen on yläkoululaisten opiskeluun kuuluva lyhyt työharjoittelu. Lähtökohtana on, että oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön kattaa myös tet-jakson.
Koululaisilla on perusopetuslain mukaan oikeus maksuttomaan hoitoon, joka johtuu opetuksen järjestämispaikassa tai koulumatkalla sattuneesta tapaturmasta. Koska tet-jakso on osa opetusta, tapaturmat hoidetaan muuta kouluaikaa vastaavalla tavalla. Käytännössä tapaturman hoito tarkoittaa yleensä terveyskeskuksen antamaa hoitoa.
Kunnat ottavat hoitoa varten usein vakuutuksia. Toisaalta kunnat voivat korvata hoitokustannukset muulla tavoin.
Haanpää arvioi, etteivät kunnat pääsääntöisesti vakuuta tet-harjoittelijoita tapaturmavakuutuksen lisäksi.
Jos tet-harjoittelussa sattuu jokin normaalia vakavampi tapaus, kuten vaikkapa vaikea vammautuminen, asia ratkotaan yleensä käräjäoikeudessa. Näin ollen yksiselitteistä vastausta vastuukysymyksiin on vaikea antaa.
Olennaista on selvittää, mistä vahinko johtuu. Tällöin varmistetaan esimerkiksi se, ovatko työtehtävät olleet lainmukaisia. Lisäksi selvitetään, ettei vahinko johdu suoranaisesti kenenkään laiminlyönnistä eli harjoittelijaa on ohjeistettu ja valvottu asianmukaisesti.
"Jos jonkun tahallisen tai tuottamuksellisen toiminnan johdosta oppilas siellä vahingoittuu, ollaan äkkiä siinä, että joku olisi korvausvastuussa", Haanpää huomauttaa.
Valtioneuvoston asetuksen mukaan nuorelle työntekijälle erityisen haitallisia ja vaarallisia ovat esimerkiksi sellaiset työt, joissa esiintyy nuoren työntekijän ikään ja kokemukseen nähden liiallista rasitusta, huomattavaa vastuuta omasta tai toisten turvallisuudesta, huomattavaa taloudellista vastuuta tai erityisiä vaaroja, joita nuoret eivät kykene tunnistamaan tai välttämään.
Haanpään mukaan työelämään tutustumisen aikana työnantaja vastaa harjoittelussa olevasta oppilaasta.
Haanpää muistuttaa, ettei koulu yleensä tee työpaikoille tarkastuksia kuin tarvittaessa. Kun koulu tekee tet-sopimuksen työpaikan kanssa, katsotaan, että työpaikan puitteet ovat kunnossa ja työtehtävät on määritelty asianmukaisesti.
Lakimies huomauttaa, että lainsäädäntö määrittää sitä, millaisia työtehtäviä nuorille voi antaa. Jos ollaan maatilalla, aivan kaikkiin työtehtäviin tet-harjoittelija ei voi osallistua.
"Sehän on työelämään tutustuminen eli tarkoittaa jo nimensä mukaisesti sitä, että se on työelämään tutustumista. Meillä on siis työlainsäädäntöä, joka rajoittaa sitä, mitä työtä voidaan nuorella työntekijällä teettää", Haanpää muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
