Jussi Armanto siirtyi Salicon ja Snackpointin johtoon
Salicon ja Snackpointin omistaa Greenfood, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista terveysruoka-alalla toimivista yrityskonserneista.
Jussi Armanto (kuvassa) on nimitetty Salico Oy:n ja Snackpoint Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Kuva: GreenfoodJussi Armanto on nimitetty Salico Oy:n ja Snackpoint Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässään syyskuun alussa.
48-vuotiaalla Armannolla on nimityksestä kertoneen Greenfood-konsernin mukaan merkittävä kokemus kuluttajatuotteiden parissa Suomessa sekä kansainvälisesti.
Greenfood, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista terveysruoka-alalla toimivista yrityskonserneista, omistaa molemmat yritykset.
Aiemmin Jussi Armanto on työskennellyt Unileverillä myynnin, logistiikan ja markkinoinnin tehtävissä sekä Suomen maajohtajana. Uuteen tehtäväänsä hän siirtyy Berner Oy:n liiketoimintajohtajan paikalta.
Salico Oy on Suomen suurin tukkukaupan ja pikaruokaketjujen tuoreiden hedelmä- ja vihannesjalosteiden toimittaja. Snackpoint Oy puolestaan tunnetaan premium-välipalatuotteistaan. Tänä päivänä Snackpointin tuotannosta lähtee vuosittain noin 4 000 000 annosta taltuttamaan kansalaisten näläntunnetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
