Lannoitteet kallistuivat muutaman euron
Yara aloitti tiistaina uuden lannoitevuoden lähes viime vuoden hintatasolla.
”Yaran päälajikkeiden aloitushinnat ovat vuoden takaiseen verrattuna vajaan kaksi prosenttia korkeammat”, kertoo Yara Suomen toimitusjohtaja Tero Hemmilä.
Kevääseen verrattuna hinnat laskivat huomattavasti kauden vaihtuessa.
Viime syksynä lannoitemarkkinat olivat maltilliset, mutta keväällä hinnat nousivat voimakkaasti. Uuden kauden aloitushinnat ovat 15–20 prosenttia kevään hintoja alemmat.
Hemmilä toteaa, että tulevaa hintakehitystä ei voi varmuudella tietää, mutta lähes kaikkina edellisinä kausina hinta on noussut kevättä kohti.
Tänä keväänä lannoitteiden kysyntä oli vahvaa ja nyt lannoitevarastot ovat Euroopassa pienet. ”Hintoihin ennakoidaan jälleen nousevaa suuntaa, mutta se ei ole kiveen hakattua. Riippuu monesta asiasta”, Hemmilä sanoo.
Yara ei kerro julkisuuteen euromääräisiä tukkuhintojaan. MT:n selvitysten mukaan päälajien tonnihinnat ovat nyt noin 3–4 euroa viime vuotta kalliimpia.
Tällöin Yara Mila Pellon Y1:n tukkuhinta Yaralta kauppiaille on noin 380 euroa tonnilta. Yara Bela Suomensalpietari Se+:n tukkuhinta on MT:n laskelmien mukaan 280–290 euroa tonnilta.
Aloitushinnat ovat nyt alhaisemmat kuin vuosina 2012 ja 2011.
Yara lisäsi päättyneellä kaudella myyntiään. Yaran markkinaosuus Suomen lannoitekaupassa on noin 85 prosenttia.
Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat melko vakaat. Hemmilä kertoo urean hinnan laskeneen keväällä Kiinan kasvaneen tuotannon myötä, mutta nyt hinta näyttää kääntyvän nousuun.
Fosforin hinta on ollut nousussa. Kali on pysynyt vakaana.
Minihallitusneuvotteluissa ei tehty päätöksiä rata- tai tiehankkeista Soklin kaivokselle. Hemmilä sanoo, että sen vuoksi päätökset kaivoksen avaamisesta siirtyvät jälleen eteenpäin.
Markkinointijohtaja Jari Pentinmäki Yarasta muistuttaa tasapainoisesta lannoituksesta.
”Monesti ajatellaan typpivetoisesti, mutta fosforin, kaliumin ja rikin saannista tulee myös huolehtia.”
Pentinmäki kertoo, että viljelijöiden lähettämissä kasvustonäytteissä yllättävän usein tulee ilmi fosforin ja kalin puutetta. ”Yleisessä keskustelussa fosforiin suhtaudutaan ongelmalähtöisesti, mutta fosfori on kasveille välttämätöntä.”
Pentinmäki suosittelee tarpeen vaatiessa käyttämään ravinne- ja hivenpuutoksiin lehtilannoitusta, jonka voi tehdä esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden ruiskutusten kanssa samalla ajokerralla.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun seleeniä alettiin lisätä lannoitteisiin. Pentinmäki toteaa tänä aikana eläinten lihasrappeumien hävinneen olemattomiin ja ruuan seleenipitoisuuden nousseen hyvälle tasolle.
Yara toi viime vuonna markkinoille Seleenisalpietarin, jossa on seleeniä puolet enemmän kuin peruslannoitteissa. Yhtiö kertoo Seleenisalpietarin saaneen lähes 25 prosentin markkinaosuuden typpilannoitteissa.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
