Funkistalon remonttimuuttuiintohimotyöksi
Juhlasalin väritys on rauhallinen. Tilan seinät olivat 1950-luvulla valkoiset, mutta vuosien varrella ne olivat saaneet päälleen aikakausien tyylien mukaisia maalipintoja. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoKARKKILA (MT)
Mintunvihreitä ja neonvihreitä seiniä, pubipanelointia, 1980-luvun pankkisalituolit ja valaisimina kelmeät loisteputket. Seinillä sähköturvallisuuden rajoja koettelevia johtoviritelmiä.
Tämä näkymä otti vastaan muotoilijapariskunta Elina Ala-Monosen ja Tani Muhosen viime syksynä Karkkilan työväentalolla, 1935 valmistuneessa komeassa funkistalossa.
Pariskunta oli saapunut paikalle Ala-Monosen kummitädin pyynnöstä.
”Veiska osti työväentalon ja sitä pitäisi vähän remontoida”, muistelee Ala-Mononen kummitätinsä puhelua, jossa tämä kertoi miehensä Veijo Kallioisen hankinnasta.
Ala-Monoselle ja Muhoselle oli heti selvää, että rakennukseen oli tehtävä iso remontti.
”Vuoden 1979 jälkeen rakennuksessa ei ollut pensseli heilunut”, Muhonen kertoo.
Tuolloin taloon oli tehty remontti, jossa rakennuksen alkuperäisen hengen viimeisetkin rippeet oli hävitetty.
Tosin paljon siitä ei enää ollut tuolloinkaan ollut jäljellä. Talo oli koko 1970-luvun teollisuuskäytössä. Ensin siellä toimi pari ompelimoa ja sen jälkeen urkutehdas.
Uusi omistaja halusi, että työväentalo remontoidaan juhla- ja kokouskäyttöön vuokrattavaksi tilaksi. Muita vaatimuksia ei juuri ollut – paitsi ettei sisustukseen käytetä kuparia tai marmoria.
Ala-Mononen kuvaa suunnittelutyötä ”intohimohommaksi”.
Koska talon haluttiin kunnioittavan funktionalismin henkeä, suunnittelijat käyttivät runsaasti aikaa tutustuakseen rakennukseen.
”Lähtökohtanamme oli, että mahdollisimman paljon olemassa olevaa käytetään hyväksi uudessa sisustuksessa”, Ala-Mononen kertoo.
Suunnittelun apuna olivat rakennuksessa vuosikymmenten kuluessa otetut valokuvat, joita he saivat käyttöönsä Työväenarkistosta ja Karkkilan kotiseutuyhdistyksestä. Mustavalkokuvista ei voinut päätellä tilojen värimaailmaa. Sitä suunnittelijat kaivoivat esiin seinien pintakerrostumien alta remontin edetessä.
Erityisen sykähdyttävän löydön suunnittelijat tekivät rakennuksen kellarista. Sinne oli vuosikymmeniä sitten talletettu säilöön juhlasaliin 1950-luvulla hankitut Mauri Almarin suunnittelemat ja Idmanin valmistamat lasikupuiset valaisimet.
Lisäksi vintiltä löytyi laatikollinen ylimääräisiä lasikupuja, joilla korvattiin rikkoutuneita.
Työväentalo valmistui elokuun lopussa yhdeksän kuukauden remontin jälkeen. Osa uutta sisustusta ovat aulan ja ravintolasalin seinille kehystetyt mustavalkokuvat, jotka kertovat talon historiasta. Ne kertovat myös, että suunnittelijat ovat oivaltaneet talon alkuperäisen hengen.
Sisätilojen väritys on hillitty: valkoista, ruskeaa ja harmaata sekä ripauksena kultaa. Oman lisänsä tuo lakattu puupaneeli, jota on käytetty juhlasalin päätyseinässä.
”Värityksen lähtökohtana on luoda juhlatiloihin puitteet, joihin tilaisuuksien järjestäjät voivat itse tuoda omilla väreillään haluamansa tunnelman”, Ala-Mononen kertoo.
Valaistus hyödyntää viimeisintä tekniikkaa. Juhlasalissa katonrajassa olevan valolipan päällä olevat vanhat loisteputket on korvattu led-putkilla, joiden kirkkautta voidaan säätää portaattomasti. Niihin on ohjelmoitu neljä erilaisiin tunnelmiin sopivaa valaistusohjelmaa.
Valaistuksen kruunaavat luonnollisesti Almarin kattovalaisimet.
Vuokrattavien juhlatilojen lisäksi Työväentalossa on päivittäin avoinna oleva ravintola. Sitä pitää ulkopuolinen yrittäjä, joka hoitaa myös tilojen vuokrauksen ja catering-palvelut.
Ravintolan sisustukseen päätyi toinen talosta löytyneistä aarteista: ravintolan alkuperäiset pöydät, jotka oli siirretty vuosien varrella juhlasalin alla olleeseen kerhohuoneeseen. Pöydät maalattiin mustiksi ja niiden seuraksi hankittiin mustat kahvilatuolit.
Ravintolan henkeen sopivat vanhat teollisuusvalaisimet löytyivät Tori.fi:stä, mutta niihin sopivat maitolasiset seinävalaisimet ovat Ikeasta.
Remonttia on Ala-Monosen mukaan nopeuttanut se, ettei työväentalo ole suojelukohde.
Toimeksiannon mukaisesti Karkkilan työväentalosta on turha etsiä marmoria. Sen sijaan rakennuksen ulko-ovessa on kuparinen potkupelti. Sen verran tilaajan täytyi joustaa, Ala-Mononen nauraa.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
