vierasyliö Neandertalinihmisen menestys ja tuho

Nykyihmisen perimä selvitettiin vuonna 2001, neandertalinihmisen vuonna 2010. Seuraava julkistamiskynnyksen ylitys oli kovin toisenlainen tiedeuutinen. Oli päästy tutkimaan eurooppalaisen ihmisen ulostetta 50 000 vuoden takaa. Kakkakasa oli pökäisty Espanjan Alicanten läheisyydessä nuotiopaikan päälle.

Kuinka voimme tietää, mikä ihmislaji oli pyöräyttänyt Espanjan kakkakasan? Uskomme ensinnäkin, että kakan ikä oli amerikkalaisessa MIT huippuyliopistossa oikein määritetty. Toiseksi meidän tulee selvittää mitkä ihmislajit tulevat ylipäätään kysymykseen.

Neandertalinihminen ilmestyi Eurooppaan 250 000 vuotta sitten, oli heidelberginihmisen peruja tai sitten ei. Nykymediaa kiinnostavaa uutisoitavaa alkoi tulla 200 000 vuotta myöhemmin. Afrikkaan 195 000 vuotta sitten ilmestynyt nykyihminen oli silloin saavuttanut vasta Lähi-idän.

Ajanjaksona 32 000–28 000 vuotta sitten Euroopassa eli yhtä aikaa kaksi ihmislajia, nykyihminen ja neandertalinihminen.

Neandertalilainen oli sinnitellyt jääkausien ja niiden välisen interglasiaalikauden yli Euraasiassa. Lajin pääjoukot eivät kuitenkaan syystä tai toisesta kestäneet rinnakkaiselon kautta 4 000 vuotta kauempaa vaan menehtyivät viimeisen jäätiköitymisen aikana. Suomessa jääkautta kesti vielä aikaan 11 500 vuotta sitten.

Viimeiset neandertalinihmiset kuolivat Pyreneitten niemimaan eteläkärjessä Gibraltarin alueella 24 000 vuotta sitten. Näin tuli haarukoitua, että kiinnostuksemme kohteena olevan kakkakasan oli tuottanut neandertalinihminen.

Joillekin lajitovereillemme näyttää olleen kova paikka hyväksyä, että neandertalilaisen aivojen tilavuus (1462 cm³) oli suurempi kuin meikäläisten. Huippututkijat rauhoittelivat sillä, ettei aivojen tilavuus selitä kaikkea älykkyydestä.

Avainkysymys näyttää kuitenkin olleen se, oliko neandertalilainen anatomisesti ja ravintofysiologisesti kaikkiruokainen? Ihmisapinoihin lukeutuva simpanssi syö sekä kasvi- että eläinravintoa, nykyihminen tekee samoin, kumpikin metsästää aktiivisesti riistaa.

Oletus tältä pohjalta on, että neandertalilainen oli nykyihmisen tavoin kaikkiruokainen, sen ei ainakaan ajatuksellisesti olisi pitänyt heikentää pärjäämistä. Alicanten kakkakasa vahvisti, että syöjän ruoansulatus oli kohdellut kasviravintoa fysiologisesti asiaan kuuluvasti.

Media on ihastunut luoliin ja luolamiehiin. Neandertalilaiset tilaisuuden tarjoutuessa käyttivät luolia suojanaan. He osasivat myös rakentaa majoja ja valmistaa työkaluja (veitsiä, poria ja talttoja). Välineet kielivät kehittyneestä tilan- ja resurssienkäyttöjärjestelmästä. Tila on ravinnonhankinta-alue, jota joko puolustettiin lajitovereita vastaan tai sitten ei.

Neandertalilaiset asuttivat Euraasian lehtimetsävyöhykkeessä metsän näköisiä metsiä. Lajin levinneisyysalue sattui päällekkäin villisian levinneisyyden kanssa. Sattumaa vai peräti kohtalonyhteyttä? Kumpikin laji oli kaikkiruokainen ja ravinnossa oli samoja kohteita, kuten mukulat, pähkinät, marjat, hedelmät ja sienet. Kummallekin kelpasi myös liha.

Neandertalilaiset söivät villisikoja, jotka jalostivat syöjilleen madoista, kotiloista, pikkujyrsijöistä ja muusta niiden kaltaisesta eläinmateriaalista kompaktia lihaa ja sisäelimiä syötäväksi. Oheisantiin sisältyivät suolinkaiset ja muut loiset. Trikiini saattoi olla jopa kohtalokas syöjälleen. Kaikesta huolimatta professori Björn Kurténin mukaan neandertalilaiset elivät suhteellisen hyväkuntoisina jopa yli 50-vuotiaiksi.

Neandertalilaisten sanotaan haudanneen vainajansa. Villisioilla on tapana käsitellä haaskoja, miksei myös ihmisruumiita. Tietoisuus tästä kannusti varmaan hautaamaan omaiset kunnolla.

Villisiassa on paljon syötävää, emakko painaa 100, karju 300 kiloa. Oli siis viisasta koota yhteisöstä tuttu porukka sikajahtiin ja jakaa saalis suuremman lajitoverijoukon kanssa. Kasviruoan jätteet houkuttelivat villisiat kulloisenkin asentopaikan tuntumaan ja syödyn villisika-aterian jätteet ruokailupaikan tuntumaan sudet.

Sudet tulivat siinä sivussa kaatopaikkavierailijoina otetuiksi kotieläimiksi, jotka pitivät vastaisuudessa yllä hygieniatasoa. Rinnakkaiselon aikana nykyihmislajin edustajat saivat ensimmäisen kotieläimen, koiran, ja uudennäköisen parittelukumppanin. Todisteet jälkimmäisestä jäivät nykyihmisen perimään.

Neandertalilaiset osasivat majojen rakentamisen. Ei ole vaikea kuvitella, kuinka metsästysmajat sijoitetaan saalistusalueen, reviirin, eri osiin. Susilauma merkitsi reviirinsä hajuposteilla, neandertalilaisyhteisö metsästysmajoilla.

Kävelymatkat majalta toiselle pitivät reviirinhaltijat tietoisina luonnon fenologiasta, odotettavissa olevista luonnonkasvien sadoista ja riistakantojen runsaudenvaihteluista. Joku voisi pitää tätä saalistuskiertona.

Vaikuttaa toimivalta, mutta kuitenkin neandertalinihmiselle kävi huonosti. Historiantutkijat ovat pitäneet lajin tilan- ja resurssienkäyttöjärjestelmän joustamattomuutta ongelmana. Se heikko kohta siinä onkin, mutta vaihtoehdoksi tyrkytettyä hirvieläinten vuodenaikaisvaellusmallia ei ollut tarjolla lehtimetsävyöhykkeen vuoristoisessa maastossa.

Neandertalinihminen kömpelörakenteisena ei halunnut myöskään mennä tasaisempien alueiden mammuttiaroille.

Luonnontarjonta houkutteli neandertalinihmisen valitsemaan villisikakulttuurin. Hänelle nykytieteen jälkikäteinen päättely ei ollut relevanttia. Ilmastonmuutos oli yllätys sen kokeneille sukupolville. Ratkaisu oli siirtyminen kasvillisuusvyöhykkeen mukana, ei jättäytyminen tundran ja havumetsävyöhykkeen asuttajaksi.

Mikä sitten sorti menestyjät? Katoaminenhan tapahtui ennen ns. megafaunan, esimerkiksi mammuttien suurta sukupuuttoa. Syy saattoi olla vain jokin laaja-alainen vaikuttaja, kuten ilmasto, jonka tässä tapauksessa täytyi hyvin nopeasti sekä viiletä että kuivua.

Ilmastohistoria on pystynyt ajoittamaan myös ”pienoisjääkausia”, ilmaston lyhytkestoisia viilentymisiä ja takaisin yleisjaksollisuuteen palautumisia.

ERKKI PULLIAINEN

Kirjoittaja on emeritus-

professori ja tietokirjailija.

Avaa artikkelin PDF