IL: Tutkija arvioi, mistä Lidlin markkinaosuuden lasku johtuu
”On yllättävää, ettei Lidl ole pärjännyt S-ryhmälle.”
Lidl avasi ensimmäiset kymmenen myymäläänsä Suomessa elokuussa 2002. Kuva: Anu Leppänen / Lidl / Kuvankäsittely: Janiko KemppiMitä ihmettä Lidlissä on meneillään? Turun yliopiston työelämän professori Arhi Kivilahti arvioi Iltalehdelle, mistä Lidlin markkinaosuuden lasku voisi johtua.
Lidl on pärjännyt vuosia hyvin Suomessa. Nyt sen markkinaosuus Suomessa on laskenut jo toista vuotta putkeen.
Suomessa markkinoiden ykköspaikalla on S-ryhmä, joka hallitsee jo lähes puolta Suomen päivittäistavarakaupasta. Toisena tulee K-ryhmä ja kolmantena Lidl.
Kivilahden mukaan S-ryhmän kasvun taustalla voi olla sen tarkkuus hintojen kanssa. S-ryhmä on laittanut valikoituja tuotteita Lidlin kanssa samaan hintatasoon.
”S-ryhmä on tehnyt Lidlin elämän hankalaksi, jos näin voi sanoa. S-ryhmä on painanut hintaa alas, heillä on valikoimaetu ja tunnetumpi bonusohjelma.”
”Mutta on hyvä muistaa, että Lidlin toiminta Suomessa on varsin kannattava. Lidl tekee edelleen täällä kansainvälisessä mittakaavassa hyvää tulosta”, Kivilahti muistuttaa Iltalehdessä.
”Lidlillä olisi kaikki edellytykset painaa kaasuun.”
Lidl on Euroopan suurin ruokakauppaketju. Lidlin omistaa Schwarz Gruppe -konserni, jonka liikevaihto oli vuonna 2024 peräti 167,2 miljardia euroa kaikissa liiketoimintayksiköissä.
Pelkästään Lidl-myymälöiden liikevaihto toi konsernille viime vuonna 125,5 miljardia euroa.
”Lidlin markkinaosuus Suomessa, eli se 9,4 prosenttia, on itse asiassa hyvin korkea verrattuna muihin maihin”, Kivilahti sanoo.
Varsinaiset rahavirrat ovat Yhdysvalloissa. Lidl on vuodesta 2017 lähtien laajentanut toimintaansa Yhdysvalloissa.
”Hypoteesini on, että Saksassa katsotaan, että nyt Suomi on siinä määrin hyvin kannattava, että mieluummin otetaan se raha täältä ja syötetään se esimerkiksi Yhdysvaltoihin.”
Koska Lidl on osa isoa kansainvälistä konsernia, pystyy se hankkimaan erittäin kilpailukykyiseen hintaan tuotteita.
”Kaiken järjen mukaan halutessaan Lidlillä olisi kaikki edellytykset painaa kaasuun siinä määrin, että he menevät ohi ja kovaa suomalaisista toimijoista”, Kivilahti toteaa Iltalehdessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











