Kuntaliitto: Epäonnistuneesta teiden talvikunnossapidosta johtuvia sanktiota ei saa vyöryttää aliurakoitsijoille
Liukkaudentorjunnan tarvetta on vielä vaikeampaa arvioida kuin aurausta.Kuntaliiton mukaan teiden ja katujen kunnossapidossa tilaajan asettamat sanktiot on tarkoitettu pääurakoitsijalle eikä niitä tulisi sellaisenaan vyöryttää aliurakoitsijoille.
"Se ei ole oikein. Niin kunnissa kuin Väylävirastossakin on koetettu kehittää kunnossapitourakoiden kilpailuttamista ja kiinnittää enemmän huomiota myös aliurakoitsijoiden asemaan", sanoo Kuntaliiton yhdyskuntatekniikan asiantuntija Hanna Kemppainen.
"Kuntaliitto käy säännöllisesti vuoropuhelua etujärjestöjen kesken eikä ainakaan viime aikoina Koneyrittäjär ry:n tai Infra ry:n suunnalta ole kuulunut kielteistä palautetta aiempaa enempää."
Kemppainen oudoksuukin väitettä, että aliurakoitsijoiden tilanne olisi mennyt huonompaan suuntaan.
MT kertoi perjantaina verkkosivuillaan koneyrittäjien kokemuksesta, jonka mukaan pääurakoitsijat antavat toimeksiantoja viime tingassa ja siirtävät heille myös sanktioita sopimusten rikkomisesta.
Kemppainen muistuttaa, ettei valtion teitä ja kaupunkien ja kuntien katujenhoitoa saa sekoittaa. Elykeskukset kilpailuttavat teiden isot urakat, joissa usein pääurakoitsijana on YIT ja Destia. Elykeskukset toimivat Väyläviraston ohjaamina, mutta eivät valvo kuin omia maanteiden hoitourakoitaan. Kilpailutuksen nimessä voi esiintyy yleensä myös kaupungin nimi, mikä voi aiheuttaa sekaannusta ulkopuolisissa tahoissa.
Myös kunnat ja kaupungit kilpailuttavat omia urakoitaan, jotka myös voivat olla niin isoja, että tekijöinä on urakoitsijoita ja näiden aliurakoitsijoita.
"Siitä on ollut puhetta, kuinka tilaajat voisivat vaikuttaa aliurakoitsijan asemaan ja kuinka esimerkiksi tilaajan urakoitsijalle antamat bonukset menisivät aliurakoitsijalle asti", Kemppainen sanoo.
Hän ei ole kuullut, että toimeksiantoja tehtäisiin aiempaa myöhemmin tai että sopimuksista ei saisi puhua.
"Esimerkiksi kaupungit ovat julkisia toimijoita, ja tuskin tällaisia kieltoja heidän sopimuksissaan on. Lähtökohtaisesti vain liikesalaisuuksiksi katsotuista asioista puhuminen voidaan sopimuksissa kieltää."
Sen sijaan väitteet sopimusten kasvaneista vaatimuksista voivat pitää paikkansa, kun digitaalisuus ja ympäristön huomioiminen ovat lisääntyneet.
"Ja se, mikä on muuttunut, ovat keliolosuhteet ja niiden ennakointi. Nyt suurimmassa osassa Suomea torjutaan enemmän liukkautta kuin ennen, ja sen tarpeen ennustamien ei ole helppoa."
Lumettomina talvina on siis tarvittu enemmän liukkaudentorjuntaa kuin lumenaurausta.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


