Lännestä sateitaja lauhtuvaa
Lännestä liikkuu sadealueita ja sää lauhtuu. Maan pohjois- ja itäosassa sateet tulevat lumena ja räntänä. Maan länsi- ja eteläosassa sataa ajoittain myös vettä.
Lännen ja pohjoisen välinen tuuli voimistuu ja voi merialueilla yltyä myrskylukemiin. Myös maa-alueilla tuuli on ajoittain puuskaista.
Lämpötila on aluksi maan etelä- ja keskiosassa -1 ja +4, pohjoisessa 0 ja -10 asteen välillä. Torstaista alkaen pohjoisesta alkaa virrata uudelleen kylmää ilmaa ja lämpötila laskee etelässäkin uudelleen pakkaselle. Pohjoisessa pakkasta on viikonloppuna enimmillään noin 20 astetta.
Sademäärä on vedeksi muutettuna 5–15 milliä, maan pohjoisosassa paikoin enemmän.
Seuraavan viiden vuorokauden aikana suuressa osassa maata on pakkasta. Lännessä ja etelässä lämpötila on ajoittain nollan yläpuolella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
