Olkiluoto käy nyt liki täysillä, mutta sähkön riittävyys Suomessa selviää tammikuussa – Olkiluoto on silloin neljä viikkoa pois käytöstä
Torstaina sähkö on halpaa, hinta vaihtelee kahdesta kymmeneen senttiin kilowattitunnilta.Olkiluodon kolmosyksikkö on tänään sekä huomenna lähes täydessä käynnissä eli tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon 1 600 megawatin teholla. Tuotanto näkyy sähkön hinnassa, joka jää torstaina päivällä kahden–kolmen sentin paikkeille kilowattitunnilta.
Tänään keskiviikkona hinta on 15–20 senttä kilowattitunnilta.
Olkiluoto on nyt koekäytössä viikon verran, ja se tuottaa lujasti sähköä 7. päivään tammikuuta saakka, tosin teho vaihtelee jonkin verran päivittäin. Sen jälkeen vaurioituneet syöttövesipumput tarkastetaan uudelleen ja laitos on poissa pelistä helmikuun neljänteen päivään saakka.
Suomessa kovimmat pakkaset ovat olleet perinteisesti tammikuussa tai helmikuun alussa, joten Suomen sähkön tarjonnan riittävyys punnitaan silloin. Jos koko Pohjolaa piinaavat ankarat pakkaset vaikka viikonkin ajan ja tuulet ovat vähissä, sähkön riittävyys on Fingridin mukaan tiukalla ja hinta nousee.
Olkiluoto kolmosen myöhästynyt käyttöönotto johtui pumppujen juoksupyörien säröistä, jotka ovat todennäköisesti aiheutuneet pumppujen koekäytössä. Niissä pumppuja ajetaan poikkeusoloissa ja kovassa kuormituksessa.
Uudelleen rikkoutuminen voidaan välttää Teollisuuden Voiman mukaan pumppujen optimaalisella ajotavalla sekä käyttämällä kestävämpiä juoksupyöriä.
Koekäyttöä jatketaan kahden uuden ehjän pumpun lisäksi kahdella pumpulla, joissa on säröytynyt juoksupyörä. Niistä toinen toimii varalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









