Koulujen uusi lukuvuosi alkaa ensi viikolla – kännykät, heikentynyt lukutaito ja ikäluokkien pieneneminen OPH:n seurannassa
Koulun aloittavan ikäluokan koko on ollut pienenemään päin jo useamman vuoden ajan. Suomalaista perusopetusta pidetään edelleen hyvätasoisena.
Toukokuussa Suomessa oli Opetushallituksen tietojen mukaan reilu 10 000 ukrainalaista lasta, joista 86 % peruskouluikäisistä on peruskoulussa tai siihen valmentavassa koulutuksessa. Nuoremmista 54 % on varhaiskasvatuksen piirissä. Kuvituskuva. Kuva: Tommi Taipale”Ikäluokkien pieneminen haastaa tasa-arvoisen koulutuksen järjestämistä. Kunnat ovat eri tilanteessa, ja tarvitsevat erilaista tukea. Kuntien yhteistyö olisi tärkeää ottaa keskusteluun, esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen järjestämisessä”, sanoo OPH:n pääjohtaja Minna Kelhä.
Tänä syksynä ensimmäisen luokan aloittaa 55 000 oppilasta. Tämä on lähes pari tuhatta vähemmän, mitä viime vuonna.
Lukuvuoden 2023–2024 koulutyö käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa viikolla 32, yleisimmin 10. elokuuta 2023. Manner-Suomen maakuntien pääkaupungeissa perusopetuksen syyslukukausi käynnistyy 9. tai 10. elokuuta.
Ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja aikuislukiot saattavat käynnistää lukukautensa peruskoulujen aikataulusta poiketen. Sama koskee esiopetusta.
Nuoret itse kokivat valtakunnallisesti tärkeimpinä yhteiskunnallisina haasteina ilmastonmuutoksen, nuorten syrjäytymisen ja yhdenvertaisuuden.
OPH on reagoinut ajankohtaisiin huoliin julkaisemalla rasisminvastaisen työn tukipaketin opetuksen järjestäjille ja opettajille.
Kännyköistä on hallitusohjelman kirjausten mukaan tulossa kaksi uutta kohtaa selvitykseen. Ensimmäisessä selvitetään koko koulupäivää koskevaa kieltoa, joka siis sisältää myös välituntien kiellon. Toinen on kännykkäparkin mahdollistaminen, jossa puhelimen voi määrätä säilytettäväksi tietyssä paikassa.
”Jo nyt lainsäädäntö ja OPH:n ohjeistus mahdollistavat haitallisen kännykän käytön rajoittamista. Lainsäädännön mukaan kännykän saa ottaa pois oppituntia häiritsevänä esineenä”, muistuttaa oikeusneuvos, juristi Laura Francke.
Kännykkäparkin käytön pitää eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksen mukaan olla vapaaehtoista.
Digitaalista osaamista tuetaan. Tekoälyn hyödyntäminen opetuksessa pohjautuu opettajan pedagogiseen osaamiseen.
”Monipuoliseen lukutaidon kehittämiseen panostetaan. Lukutaito on heikentynyt, muttei romahtanut. Vastaavaa kehitystä on myös monissa muissa maissa, mutta Suomessa muun muassa sukupuolierot ovat voimakkaampia”, sanoo opetusneuvos Minna Harmanen.
OAJ on keskiviikkona ilmaissut huolensa koulutuslupauksesta. Kuntien keskeinen tehtävä on sote-uudistuksen jälkeen koulutus ja kasvatus, joten suunnitellut indeksijäädytykset kunnille nähdään uhkana tälle. Kelhän mukaan huoli on yhteinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







