Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • "Hienoa nähdä täällä suomalaisia turverekkoja, kohta meillä on vain venäläisiä" – turvemarssi eduskuntatalolle sujui rauhallisesti

    Koronan hiljentämä Helsinki täyttyi vappuaaton aamuna turverekoista. Sää suosi mielenilmausta.
    Turveyrittäjä Antti Alakotila luovutti vetoomuksen elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) eduskuntatalon edessä.
    Turveyrittäjä Antti Alakotila luovutti vetoomuksen elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) eduskuntatalon edessä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Turveyrittäjät luovuttivat tänään vetoomuksen elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) ja muille kansanedustajille eduskuntatalon edustalla. Noin sadan rekan mielenilmaus sujui rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä.

    Eduskuntatalolla oli poliitikkojen lisäksi paikalla runsaasti median edustajia ja poliiseja, kadun varrelle kerääntyi myös jonkin verran yleisöä.

    "Energiaturpeen käyttö on puolittunut hallituskauden alusta jo tänä vuonna. Turvealan yrittäjät tarvitsevat apua jo nyt, emme voi odottaa päätöksiä ensi vuoteen", vetoomuksen ministerille luovuttanut turveyrittäjä Antti Alakotila painotti.

    "Huoltovarmuus on koko Suomen asia. Kuivike- ja kasvuturpeelle ei ole korvaavia tuotteita."

    Alakotilan mukaan turve on luokiteltava uusiutuvaksi ja sen vääristyneestä imagosta on päästävä eroon.

    "Tällä viikolla tehdyillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä turvealan säilymisen kanssa."

    Hallitus päätti budjettiriihessä tukea turveyrittäjiä 70 miljoonalla eurolla, joista 60 miljoonaa jaetaan tänä vuonna ja 10 ensi vuonna. Tukien on määrä auttaa siirtymässä muille toimialoille.

    Lisäksi hallitus päätti, että turpeen verottoman käytön alaraja nousee laitoskohtaisesti 5 000 megawattitunnista 10 000 megawattituntiin vuosina 2022 – 2026. Vuosina 2027 – 2029 raja alenee 8 000 megawattituntiin ja vuonna 2030 palaa nykytasolleen 5 000 megawattituntiin.

    "Tilanne on äärettömän vakava, sitä ei varmasti kukaan kiistä", ministeri Lintilä vastasi. Hänen mukaansa alan nopeaan syöksyyn vaikuttavat taustalla yleinen keskustelu ja pyrkimykset hiilineutraaliuteen.

    Lintilän mukaan hallituksen päätökset tulevat osaltaan auttamaan tilannetta ja lämpölaitokset ovat kertoneet niiden helpottavan turpeen käyttöä.

    "Tulemme käymään asian vielä moneen kertaan läpi. Meidän on ensin päätettävä, miten voimme jakaa tämän vuoden 60 miljoonaa mahdollisimman nopeasti, sillä kentällä on kova hätä."

    Lintilän mukaan turpeen kansallinen luokittelu uusiutuvaksi ei kuitenkaan vaikuta sen hintaan kansainvälisessä päästökaupassa. Mielenosoittajien mukaan uusiutuvaksi luokittelu vaikuttaisi kuitenkin turpeen imagoon niin, että lämpölaitosten olisi helpompi käyttää sitä.

    Muita ministereitä vetoomusta vastaanottamassa ei näkynyt. Parhaiten edustettuina olivat perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja kristillisten eduskuntaryhmät.

    Kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) pahoitteli, ettei eduskunnassa tunnuta arvostettavan turveyrittäjien työtä.
    Kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) pahoitteli, ettei eduskunnassa tunnuta arvostettavan turveyrittäjien työtä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk) pitää tilannetta hyvin vakavana.

    "Tämä on järkyttävää, että Suomesta ajetaan alas turveala."

    Hän ennustaa turvetuotannon loppumisen vaikuttavan asumiskustannusten nousuun ja maatalouden ja puutarhatalouden kannattavuuteen.

    "Turvetta tarvitaan kuivikkeeksi ja puutarhatuotantoon."

    Hoskosen mukaan hallituksen päätös 70 miljoonan euron avusta alalla auttaa vain 4 prosenttia yrittäjistä.

    "Tällä tehdään 5 000 työtöntä ja aiheutetaan valtavat taloudelliset vahingot."

    Hoskonen ennustaa, että turvetuotannon jälkeen kiristyvät turkistuotannon ja sen jälkeen metsätalouden ehdot. Hän on mielenilmauksen suhteen pessimistinen.

    "Se mikä tässä on surullista, on se, että täällä ei arvosteta näiden ihmisten työtä. Edes täällä eduskunnassa. Tämä on suuri juhlapäivä, työn päivä, mutta myös murheen päivä, että minun piti tämäkin nähdä."

    Turverekkoja oli mielenilmauksessa mukana yli sata.
    Turverekkoja oli mielenilmauksessa mukana yli sata. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah piti mielenosoituksen ajankohtaa hyvänä.

    "Hienoa nähdä täällä suomalaisia turverekkoja, kohta meillä on vain venäläisiä, jos näitä päätöksiä ei pystytä parantamaan."

    Hän pitää kaikkein pahimpana sitä, että nyt on jouduttu polttamaan turpeen sijaan fossiilisia polttoaineita.

    "Ei oltaisi tarvittu tätä viime syksyn äkkiväärää verotuspäätöstä. Se teki katastrofaalisen jäljen alaan."

    Myös Essayah korosti, että vaikka turve on hitaasti uusiutuvaa, sillä on päästökaupassa joka tapauksessa uusiutuvia korkeampi hinnoittelu eikä Suomi voi siihen vaikuttaa.

    "Nyt on tärkeä rauhoittaa markkinatilanne ja keskittyä Suomen huoltovarmuuden varmistamiseen."

    Turvemielenosoituksen vastamielenosoitus Pikkuparlamentin puistossa keräsi muutamia mielenosoittajia.
    Turvemielenosoituksen vastamielenosoitus Pikkuparlamentin puistossa keräsi muutamia mielenosoittajia. Kuva: Kari Salonen

    Rekkaletka purkautui eduskuntatalon edestä yhdeksän jälkeen.

    Lue lisää:

    Hallitus vahvisti: Turveyrittäjille tänä vuonna 60 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 10 miljoonaa

    Lintilä: "Turvetta ei olla kieltämässä, kasvu- ja kuiviketurpeelle on edelleen tarvetta"