Trump uhkaa Suomea ja muita Grönlantiin sotilaita lähettäviä maita tulleilla
Trumpin mukaan kymmenen prosentin tullit astuisivat voimaan heti helmikuun alussa.Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uhkaa Suomea, Tanskaa ja kuutta muuta Euroopan valtiota kymmenen prosentin tulleilla julkaisussaan omassa Truth Social -viestipalvelussaan.
Suomen ja Tanskan lisäksi tullien alaisiksi joutuisivat Trumpin päivityksen mukaan Norjaa, Ruotsi, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Alankomaat.
Syynä Trumpin tariffiuhkaukselle on se, että mainitut maat ovat lähettäneet Grönlantiin sotilashenkilöitä.
Suomi tiedotti torstaina lähettävänsä Tanskan pyynnöstä kaksi yhteysupseeria saarelle tutustumaan harjoitustoiminnan mahdollisuuksiin.
Trump on uhonnut Yhdysvaltojen vaativan Grönlantia haltuunsa. Myös tuoreimmassa julkaisussaan hän väittää Venäjän ja Kiinan pyrkivän saaren haltijoiksi, ja Tanskan olevan voimaton niiden edessä.
Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue.
Trumpin mukaan tullien alaisiksi asetettavat valtiot ovat lähettäneet henkilöstöä Grönlantiin ”tuntemattomista syistä”. Lisäksi hän muun muassa väittää, että Yhdysvallat on vuosia tukenut Tanskaa ja koko EU:ta olemalla perimättä niiltä tulleja tai muita palkkioita.
Trumpin julkaisun mukaan kymmenen prosentin tulli koskisi helmikuun alusta kaikkia mainituista valtioista yhdysvaltoihin tuotavia tuotteita. Kesäkuun alusta tulli nousisi 25 prosenttiin.
Tullit olisivat voimassa siihen asti, että sopimus koko Grönlannin täydestä hankkimisesta kokonaan Yhdysvaltojen haltuun saavutettaisiin. Trump vakuuttaa kuitenkin olevansa valmis neuvottelemaan kaikkien mainittujen maiden kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






