Suomen Lantakaasu sai ympäristöluvan Nurmeksen laitokselleen
Nurmeksen lisäksi biokaasulaitos on suunnitellusti tulossa Lapinlahdelle. Sonkajärvi sen sijaan on laitettu jäihin.
Suomen Lantakaasu Valion ja biometaaniyhtiö St1 Biokraftin omistama yhteisyritys. Kuva: Sanne KatainenSuomen Lantakaasu oy on saanut ympäristöluvan tuotantolaitokselleen Nurmekseen, joten yhtiö aloittaa laitoksen rakentamisen. Laitos on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Nurmeksen laitos on yksi Kiuruvedelle rakenteilla olevan nesteytetyn biokaasuntuotantolaitoksen satelliittilaitoksista. Kiuruveden tuotantolaitos valmistuu Nurmeksen tavoin ensi vuonna.
Kiuruveden biokaasulaitoksessa valmistetaan Ylä-Savon nautatilojen lannasta sekä muista maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista uusiutuvaa nesteytettyä biokaasua.
Ylä-Savon laitoskokonaisuuteen on suunnitteluvaiheessa kuulunut kolme satelliittilaitosta: Lapinlahdella, Sonkajärvellä ja Nurmeksessa. Lapinlahden laitoksesta Suomen Lantakaasu on jo tehnyt investointipäätöksen huhtikuussa, kun laitos sai ympäristöluvan.
Sonkajärvelle sen sijaan laitosta ei näillä näkymin tule, vaikka laitosalueen asemakaava hyväksyttiin huhtikuussa ja ympäristölupa myönnettiin toukokuussa.
”Suunnitellulle alueelle kohdistuvat luontoarvot ja muut rakentamista rajoittavat tekijät aiheuttavat olennaisia rajauksia suunnitellulle rakentamiselle ja erityisesti tulevaisuuden laajennuspotentiaalille”, Suomen Lantakaasu kertoo tiedotteessaan.
Yhtiön toimitusjohtajan Leena Helmisen mukaan tavoitteena on laajentaa Nurmeksen ja Lapinlahden satelliittilaitosten käsittelykapasiteettia ja kehittää satelliittilaitoskonseptia paitsi nyt kartoitetuilla myös uusilla paikkakunnilla.
Suomen Lantakaasu Valion ja biometaaniyhtiö St1 Biokraftin omistama yhteisyritys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






