Ilmastonmuutos lisää pitkien tutkimusten tarvetta
Metsätutkijat ovat huolissaan pitkien tutkimussarjojen puolesta. Ilmastonmuutos lisää niiden arvoa ja tarvetta, mutta metsäkoealojen ylläpidosta ja mittausten jatkosta ei ole varmuutta.
”Pitkien mittaussarjojen arvo on kovassa nousussa. Samaan aikaan kestokoealojen ylläpidon ja mittausten rahoitus vaikeutuu. Siltä osin tilanne on nurinkurinen”, sanoo professori Kari Mielikäinen Luonnonvarakeskus Lukesta.
Mielikäinen nostaa esiin kuusen kasvun kiihtymisen. ”Kuuset kasvavat ulos vanhoista taulukoista. Nyt jos koskaan tarvitaan mittaustietoa uusien mallien pohjaksi.”
Pitkäkestoisiin metsätutkimuksiin on totuttu saamaan rahoitus valtiolta. Ulkopuolisen rahan osalta Metsäntutkimuslaitos kulki vähän jälkijunassa. Silti senkin osuus oli nousussa.
Uudessa tilanteessa entistä suurempi osa rahoituksesta pitäisi hankkia ulkopuolisilta rahoittajilta. Pitkäkestoisten metsäntutkimusten osalta sellaiseen pystyviä ja haluavia tahoja on ainakin kotimaasta vaikea löytää.
Monet metsäntutkijat ihmettelevät tutkimuslaitosten yhdistämisen hyötyjä. Poikkitieteellisten tutkimusten teko on ollut mahdollista tähänkin asti, jos sellaiseen on ollut tarvetta.
Pahimmillaan erilaisten toimintatapojen ihmettelyyn saattaa mennä vuosia. Mistä siis revitään luvatut synergiaedut ja miten vähenevä rahoitus kohdennetaan.
”Nyt yhteen liitetyt alat ja tutkimuskohteet ovat hyvin erilaisia. Metsäalan tutkimukset ovat usein pitkäkestoisia, ne tukevat vientiteollisuutta ja niillä on kansainvälisiä kytkentöjä. Maatalous- ja elintarviketutkimukset taas ovat lyhytkestoisempia ja niihin on helpompi saada rahoitusta kotimaasta”, pohtii Mielikäinen.
JARMO PALOKALLIO
Kuuset
kasvavat ulos vanhoista taulukoista. Nyt jos
koskaan tarvitaan mittaustietoa
uusien mallien
pohjaksi.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
