KOULUPÄIVÄKIRJA Elämää pullossa
Nuorena opettajana tutustuin suomalaisen koulun rakennusperinteeseen kautta aikain. Tuolloin löysin myös Maalaiskuntien liiton kansakoulun tyyppipiirustukset. Olisikohan koetulle perinteelle juuri nyt käyttöä, kun rakentamisholtittomuus on tätä.
Niinpä lähtivätkin tulvimaan muistot lapsuuskouluni, kyläkoulun, rakennuksesta ja sen kokoamistavasta. Oli ilmeisesti 20–30-lukujen vaihde. Paikka näkyvillä kuin kirkot ainakin. Perustuksina jääkaapin kokoisten, leikattujen, punertavien kivien jonot. Kaksiluokkainen koulu ja opettajan asunto veistetty hirrestä, päällä tuuman paksuinen hirsipaneeli, sen päällä engelinkeltainen maali kuin Helsingin Tuomiokirkossa, peltikatto. Seinälliset, pieniruutuiset ikkunat katselivat kauas tulvaniitylle. Koulu oli tarkoitettu ainakin vuosisadaksi.
Olen puolentoista vuosikymmenen aikana seurannut oman kaupunginosani rakentamista. Metsäkoneet ovat tehneet puustosta selvää jälkeä, kaivinkoneet möyrineet ja maanpinta viety pois. Ja sitten valamaan perustuksia. Metsään on ilmestynyt kolme päiväkotia ja suuri koulu. Ja tietysti niiden ympärille nykyajan raitteja taloineen.
On ollut ikävä näky, kun aamulla vastavalettujen perustusten päältä on kuorittu loskalumi ja kaivettu varastoitu, muovilla verhotut seinät ja rakennusmateriaali ja lähdetty pystyttämään rakennuksia. Ja kaiken päälle yöllä taas uusi lumi.
Ei olekaan mikään ihme, että uusi koulu tarvitsee heti perusteellisen selvityksen, miksi oppilaat ja koulun väki voi huonosti. Suunnittelu, materiaalivalinnat ja tekniikka on jälleen pettänyt kuin Kiasman kohdalla. Tämäkin rakennus on laitettava pakettiin ja korjattava vahingot. Sillä tavalla me rakennamme, nyt.
Tässä lehdessä oli Lauri Kontron paljon puhuva viittaus (Päivän punkti 11.7.): ”Norjassa uusiin kouluihin ei enää rakenneta koneellista ilmastointia. Jotta rakennus pysyisi kunnossa ja koululaiset terveinä, pitää välitunnilla avata ikkunat.”
Mutta miksi näitä havaintoja joudutaan esittämään koulun ulkopuolelta? Koulun ylähallinto on pudonnut kärryiltä. Hallintokoulu ja arkikoulu eivät kohtaa. Hallinto esittää, että lukioiden minimikoko olisi 500 oppilaan lukio. Ja peruskoulut päiväkoteineen ja esikouluineen jatkossa olisivat tuhannen oppilaan kouluja.
Ajatelkaa koulupäivää sellaisessa lukiossa. Puolentuhatta pienoisaikuista opettajineen vaeltaa koko päivän kuin pullon sisällä. Ja tietysti kännykät auki heti käytävillä loikoillen. Ei ole sellaista pihaa, missä tuhat oppilasta ulkoilisi välituntisin, ikkunoita ei saa avata, ettei ilmanvaihto menisi sekaisin. Siinä hengitetään toisten hengitystä.
Pitäisikö sittenkin jokaisessa taajamassa ja kaupunginosassa olla ainakin kolmelle ensivuodelle puukoulu, jonka ikkunat avataan kohti ympäristöä. Ehkäpä sieltä kuuluisi laulua, hälinää ja oppimisen meininkiä lähellä asuville vanhemmillekin. Koulusta pitäisi saada puhua muutenkin – kuin hometta vasten.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
