
"Ainakin kaupoissa ja kouluissa kaikkien pitäisi käyttää" – Moni pitää maskipakkoa tarpeellisena ratkaisuna
MT kysyi maanantaina ja tiistaina kolmella paikkakunnalla kasvomaskin käytöstä.
Eila Tynkkynen, Punkaharju, eläkeläinen: 1. Olen jo puoli vuotta käyttänyt lähes aina julkisilla paikoilla sen jälkeen, kun palasin Englannista maaliskuun lopulla. 2. Kyllä alkaisin.3. Pitäisi tehdä. Ainakin kaupoissa ja kouluissa kaikkien pitäisi käyttää. Kuva: Terhi TorikkaMT haastatteli alkuviikolla Satakunnassa Porissa sekä Itä-Savossa Punkaharjulla ja Savonlinnassa ihmisiä kasvomaskikäytännöistä.
Satakunnassa koronan ilmaantuvuus on ollut syksyllä Manner-Suomen alhaisin, mutta ympäröivissä maakunnissa tilanne on huonompi.
Myös Itä-Savossa ilmaantuvuus on ollut keskitasoa alhaisempi ja epidemia on alueella perustasolla. Itä-Savossa otettiin kuitenkin jo lokakuun alussa käyttöön kiihtymisvaiheen maskisuositus, joka kattaa muun muassa toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut.
Satakunnassa oli alkuviikolla voimassa lievin suositustaso: joukkoliikenteessä, koronatestauksen yhteydessä ja riskimaasta saavuttaessa. Kasvomaskin käyttöä suositellaan myös aina, kun turvavälin pitäminen ei ole mahdollista.
Näitä asioita haastatelluilta kysyttiin:
1. Oletko käyttänyt maskia yleisillä paikoilla tähän mennessä?
2. Alatko käyttää maskia, jos sitä suositellaan entistä voimakkaammin?
3. Pitäisikö maskin käyttämisestä tehdä pakollista?
Pirjo Mielikäinen, Savonlinna, hoitaja: 1. Olen käyttänyt keväästä lähtien töissä ja vapaa-ajalla nyt, kun tuli suositus siihen. 2. Kyllä. Työn takia on jo huolehdittava, että terveys on kunnossa. 3. Silloinhan se purisi parhaiten. Ainakin jonkin aikaa saisi olla, en pistäisi pahakseni. Kuva: Terhi Torikka
Olli Mäki, Huittinen, toiminnanjohtaja: 1. En ole käyttänyt. En ole ollut sellaisissa tilanteissa, joissa olisi ollut paljon ihmisiä.2. Kyllä, jos suosituksia tulee, niitä noudatetaan.3. En ole pakollisuuden kannalla, suosituslinja riittää. Oma harkinta korostuu tässä asiassa. Jos on esimerkiksi tekemisissä riskiryhmään kuuluvan kanssa, silloin kannattaa käyttää. Kuva: Hanna Lensu
Tiina Mäkelä, Pori, kirjanpitäjä: 1. En ole käyttänyt. Tällä alueella ei ole ollut toistaiseksi vielä tarvetta tai suositusta siihen.2. Kyllä, siinä tapauksessa alan käyttää maskia.3. Voi olla, että se olisi hyvä käytäntö, jos sillä saataisiin tartunnat kuriin. Kuva: Hanna LensuArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



