Ministeri Leppä epäreiluista kauppatavoista: "Kohta alkaa tiimalasissa hiekka loppua"
Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mielestä Ilkka Mäkelän selvitys olisi voinut puuttua enemmän kaupan asemaan.MT:n haastattelussa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) painotti kokonaisuutta, jolla tuottajan asemaa parannetaan. Kokonaisuuteen kuuluvat hallitusohjelma, eduskunnan ruokapoliittinen selonteko ja maantaina julkaistu Ilkka Mäkelän raportti.
Ministeriön tilaamassa raportissa etsittiin ratkaisuja ruokaketjun toiminnan kehittämiseen ja elintarvikeviennin edistämiseen. Mäkelä esitti, että elintarvikkeiden vientiin panostaminen parantaisi koko suomalaisen ruokaketjun kannattavuutta. Hän ehdotti myös panostuksia koulutukseen ja tutkimukseen.
Ruokaketjun eri osapuolten kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta Mäkelä ennakoi tilamäärän romahtavan 50 000:sta noin 10 000 tilaan 2030-luvulla.
Oliko Mäkelän raportti sitä mitä tilasitte?
Se on osa tätä isoa kokonaisuutta. Se on hyvä pohja valmistelutyölle, joka on parasta aikaa meneillään.
Ainoa ehdotus kannattavuuden kohentamiseen oli viennin edistäminen. Oletteko tyytyväinen, että raportissa oli vain yksi konkreettinen ehdotus tuottajan kannalta?
On hyvä, että viennin edistäminen on nostettu voimakkaasti esiin. Keskustelu on ollut vuosia taka-alalla. Lisäksi raportissa on koulutukseen ja tutkimukseen liittyviä asioita.
Onko tuottajan aseman kannalta riittävää, että vain vienti nostettiin esiin?
Tässä on kolme keskeistä ajuria: hallitusohjelma, ruokapoliittinen selonteko ja Mäkelän raportti. Näiden yhdistelmästä löytyy linja, jolla pystytään etenemään ja tekemään sitä työtä, jota tavoitellaan eli tuottajan aseman parantaminen. Siinä pitää tehdä konkreettisia asioita.
Ette siis ole pettynyt siihen, että ainoa ehdotus on viennin lisääminen?
Kuten sanottua, Mäkelän raportti on yksi ja tärkeä osa sitä kokonaisuutta. Hahmotelma on valmistelutyössä laajempi kuin pelkkä raportti.
Otettiinko tuottajan rooli riittävästi huomioon?
Se tulee esiin, mutta muita konkreettisia ehdotuksia ei viennin, koulutuksen ja tutkimuksen ohella ole. Tuottajan aseman kohentaminen on yksi niistä tehtävistä, joita itselläni on.
Raportti ei antanut konkretiaa tuottajan aseman kohentamiseen.
No joo, se on totta. Eri tutkimuslaitokset ja viranomaiset ovat tehneet asiasta lukuisia selvityksiä.
Huolestuttaako, ettei kaupan vahvaa asemaa huomioitu?
Mäkelä kiinnitti enemmän huomiota kolmeen muuhun asiaan (vienti, koulutus, tutkimus). Markkinoiden toimivuudesta ollaan tällä hetkellä huolissaan, ei ainoastaan Suomessa vaan myös Euroopassa. Komissaari Phil Hogan valmistelee asiaa Euroopan laajuisesti. Viljelijöiden asemasta täytyy pitää huolta, jotta heidän osuus elintarvikkeiden arvoketjussa on sen kaltainen, että kannattava tuotanto on mahdollista.
Olisiko Mäkelän pitänyt ottaa kantaa kaupan vahvaan asemaan?
Se ei suoraan kuulunut hänen toimeksiantoonsa. Hän olisi tietysti voinut ottaa.
Tarvitaanko Suomeen kansallista lainsäädäntöä epäreilujen kauppatapojen kitkemiseksi?
Se on selvittelyssä ja katsotaan, mitä sen asian kanssa tehdään. En vielä ota siihen kantaa. Olen aiemminkin sanonut, että elintarvikeketjun toimijat ovat sopineet, että asiaa korjataan vapaaehtoisesti. Kohta alkaa tiimalasissa hiekka loppua sen asian suhteen. Nykyisellään ei voida jatkaa, koska viljelijöiden asema on niin heikko.
Oletteko sitä mieltä, ettei vapaaehtoisuus ole riittävän jämerä keino?
Ei ainakaan tähän mennessä.
Millaisia konkreettisia toimenpiteitä raportista seuraa?
Sekin on asia, joka sitten kerrotaan, kun nämä kolme asiaa on analysoitu yhteen: hallitusohjelma, ruokapoliittinen selonteko ja Mäkelän raportti. Siitä kuullaan tuonnempana, tässä vaiheessa en halua sitä ennakoida.
Kuinka tyytyväinen olette raporttiin?
Olen kokonaisuuteen tyytyväinen ja siihen, mitä materiaaleja pöydälläni on viljelijän aseman kohentamiseksi ja reilumpien elintarvikemarkkinoiden aikaan saamiseksi. Asiasta on riittävästi tietoa. Nyt on johtopäätösten aika, ja niitä tässä valmistellaan.
Milloin saamme johtopäätöksiä?
Siihen en ole tiukkaa aikataulua laatinut. Tässä on kuitenkin enää vajaat kaksi vuotta aikaa. Tänä vuonna pitää tapahtua, se on ihan päivän selvä asia.
Lue myös:
Leppä päättää kaupan kurinpidosta kesän aikana
Tuore maatalousministeri Leppä pitää kaupan omia brändejä markkinahäirikköinä
Ministeri Leppä tilamäärän romahtamisesta – "Kieltämättä aika alhainen luku"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

