Lehtolaisenuutuus viihdyttää
Kirjailija Leena Lehtolainen palaa ”Rautakolmiolla” komisario Maria Kallion pariin. Lopputulos on onnistunut ja viihdyttävä.
Lehtolaisen tuotantoa on viime vuosina vaivannut epätasaisuus. Trilogiaksi paisunut sivuhyppy Hilja Ilveskeron seikkailuihin läsähti käsiin ja tukehtui sekavaan juoneen ja yli äyräiden paisuneeseen henkilögalleriaan.
Rautakolmiossa Lehtolainen saa puhallettua vanhaan suosikkihahmoonsa uutta intoa. Maria Kallion tuorein murhatutkinta lähtee käyntiin turhia selittelemättä ja ote pitää loppuun asti.
Lehtolaisen onnistumista siivittää Kallion perheen poissaolo. Se jättää tylsän arjen kuvaamisen vähemmälle ja samalla Kalliolle avautuu mahdollisuus henkilökohtaisessa elämässä mokailuun, mikä lisää henkilöhahmon uskottavuutta.
Kirja sivuaa turhia alleviivaamatta ajankohtaisia aiheita, ruotsin kielen asemaa ja pikavippibisnestä. Kyseessä on Lehtolaisen kahdestoista Maria Kallio -kirja. Tästä on hyvä jatkaa.
JARMO PALOKALLIO
Leena Lehtolainen. Rautakolmio. 352 sivua. Tammi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
