Paistopisteet lisänneet leipomotuotteiden myyntiä
Osuuskauppa Keskimaan myymälöissä paistopisteet ovat yleistyneet lämpimien leipomotuotteiden suosion myötä. Viitasaaren S-Marketissa paistopiste on toiminut reilut kaksi vuotta.
”Hiljattain laajensimme valikoimaamme ja aloitimme tuotteiden kappalehinnoittelun”, marketpäällikkö Mika Viitala kertoo.
Kappalehinnoitteluun siirtyminen tuplasi paistopisteen tuotteiden myynnin.
”Ylivoimaisesti suosituimpia ovat perinteiset riisipiirakat.”
Tällä hetkellä valikoimasta löytyy viisitoista tuotetta, joista kymmenen alkuperämaaksi ilmoitetaan Suomi.
”Raakapakasteet tulevat meille pääasiassa Vaasan ja Fazerin leipomoilta. Lisäksi tarjolla on leivonnaisia, joiden valmistusmaa on Saksa tai Belgia.”
Osuuskauppa Keskimaa pyrkii hankkimaan leipomotuotteita omasta maakunnasta, mutta pakasteiden kohdalla se ei ole useinkaan mahdollista.
”Pakastuslinjasto ja toimiva kylmäketju vaativat investointeja, jotka eivät ole pienemmille toimijoille helppoja toteuttaa,” osuuskaupan hankinnoista vastaava kenttäpäällikkö Jari Kivimäki toteaa.
Silloin kun tuote tulee ulkomailta, se myös kerrotaan asiakkaille.
”Esimerkiksi croissant osataan tehdä Ranskassa niin hyvin, että sitä on vaikea kotimaassa haastaa. Mutta viime kädessä päätös kotimaisen suosimisesta on kuluttajalla.”
Kivimäen mukaan paistopisteet eivät ole merkittävästi muuttaneet leipomotuotteiden kokonaismarkkinoita.
”Paistopisteen tuotteet napataan heti kulutettaviksi, joten perinteisiä leipätuotteita ostetaan entiseen tapaan arkikäyttöön. Ainoastaan kahvileivissä lämpimät leivonnaiset ovat vähentäneet muiden tuotteiden menekkiä.”
Kaupalle paistopiste tarjoaa myös mahdollisuuden testata uusien tuotteiden menekkiä pienin kuluin.
”Tuoteinnovaatioita voidaan tuoda myyntiin esimerkiksi ilman, että niille tarvitsee suunnitella myyntipakkauksia,” Kivimäki perustelee.
Myös Lidl Suomi on panostanut vahvasti paistopisteisiin. Tällä hetkellä yrityksellä on Suomessa 143 myymälää, joista jo 135:ssä on paistopiste. Valikoimasta löytyy noin neljäkymmentä erilaista tuotetta, joista osa on kotimaisia ja osa tuodaan muualta Euroopasta.
”Pyrimme rakentamaan paistopisteen kaikkiin myymälöihimme, sillä tuotteet ovat suosittuja ja trendi tuntuu vain voimistuvan,” Lidlin ostojohtaja Timo Hansio kertoo.
SAMI KARPPINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
