Lakimuutos tuo odotettua kilpailua
LAPINLAHTI (MT)
Lapinlahdella yli kaksikymmentä vuotta yrittäjänä työskennellyt Juhani Hirvonen uskoo, että metsänhoitolain muutoksen suurimpia hyötyjiä ovat metsänomistajat. Lakimuutos voi poistaa pakollisen metsänhoitomaksun ja sen myötä pakollisen jäsenyyden metsänhoitoyhdistyksessä.
”Kilpailu selkiytyy, kun metsänomistajat ovat vapaampia pyytämään tarjouksia yhdistyksen ulkopuolelta.”
Hirvosen yritys tekee metsätöitä suoraan metsänomistajille. Nuoremmat valitsevan työn toteuttajan jo nyt rohkeammin yhdistyksen ulkopuolelta, mutta vanhemmilla on usein tiivis suhde yhdistykseen, Hirvonen kertoo.
Nykyistä metsänhoitoyhdistyslakia yrittäjä pitää vanhanaikaisena. Metsänhoitoyhdistysten asemaa metsänomistajien etujen ajajana ja puun ostajana hän pitää ristiriitaisena. Uusi laki toisi tervettä muutosta tilanteeseen.
Hirvosen yrityksessä työskentelee kahdeksan metsuria, ja vuodessa pelkästään taimikonhoitotöitä kertyy 400 hehtaaria. Toimialueena on koko Itä-Suomi.
Suuremmallekin määrälle töitä olisi miehen mukaan tarvetta, jos talvella olisi kannattavaa niitä tehdä. Silloin metsissä häärivät kuitenkin järeämmät koneet.
Yritys markkinoi palveluitaan lähinnä lehti-ilmoituksilla ja internetissä. Iso osa asiakkaista löytyy puskaradion kautta.
Hirvonenkin on huomannut, että metsätöiden teettäminen ulkopuolisilla on lisääntynyt. Yhä enemmän halutaan ostaa hoitopaketteja, joihon kuuluu metsästä huolehtiminen istutuksesta päätehakkuuseen.
Yrittäjän huolena on ennen kaikkea se, mistä saadaan uusia metsureita eläköityvien tilalle.
”Ala on kausiluontoista, mikä sopii huonosti perhettä perustamassa oleville nuorille.”
Sellaisia metsänomistajia, jotka tarttuvat itse raivaussahaan, on vuosi vuodelta vähemmän. ”Osaamista ja aikaa metsätöiden tekemiseen ei enää ole entiseen malliin.”
AURA PILKAMA
Kilpailu
selkiytyy, kun metsänomistajat
ovat vapaampia pyytämään
tarjouksia
yhdistyksen
ulkopuolelta.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
