Lupabyrokratia ajaa kalankasvatusta Ruotsiin
Kasvuhakuinen kalankasvatusala laajentaisi mielellään tuotantoa Suomessa. Tiellä on kuitenkin rutkasti laki- ja lupabyrokratiaa.
Taimen Oy:n toimitusjohtaja Auli Kuusela (oik.) ja Laukaan kalanviljelylaitoksen päällikkö Paula Tuukkanen tutkivat vuoden vanhoja kirjolohia. Kauppoihin kalat matkaavat kaksivuotiaina ja noin 2,5-kiloisina. Kuva: Sami KarppinenKalankasvattajat haluaisivat laajentaa tuotantoa ja nostaa kotimaisen kalan osuutta.
”Tavoitteena olisi tuplata kymmenen miljoonan kilon tuotanto”, Suomen kalankasvattajaliiton toimitusjohtaja Anu-Maria Sandelin sanoo.
Ympäristölupien saaminen voi kuitenkin kestää vuosia.
”Suomessa lupa on usein määräaikainen ja tuotantomäärät voivat muuttua luvan umpeuduttua. Miten yritystoimintaa voi suunnitella, jos tuotantoa voi joutua supistamaan luvan muutoksien takia?” Sandelin kysyy.
Ruotsissakin luvan saaminen kestää, mutta kun sen saa, on toimintaympäristö vakaa pitkään. Siksi muutama yritys on laajentanut Ruotsiin. Siellä kasvatetaan pääosin nieriää, kirjolohi on valtaosin suomalaisten kasvattamaa.
”Ruotsin ympäristölupapolitiikka on mahdollistanut suurempien tuotantolaitosten rakentamisen. Viime vuosina lupaehtoihin on tosin tullut Ruotsissakin tiukennuksia”, Taimen Oy:n toimitusjohtaja Auli Kuusela kertoo.
Hallitus edistää vesiviljelyä
Hallituksen tavoitteena on edistää vesiviljelyä. Kuuselan mukaan ruokakalan tuotantomäärät halutaan jopa kolminkertaistaa. Suomen kauppatase on ruokakalan suhteen noin 400 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Keinoiksi tavoitteen saavuttamiseksi on esitetty muun muassa kiertovesiviljelyä ja kaukana merellä tapahtuvaa offshore-viljelyä.
”Molemmat vaativat todella suuria investointeja, eikä ruokakalan kasvatusta kiertovesimenetelmällä ole saatu vielä missään taloudellisesti kannattavaksi”, Kuusela toteaa.
Kuluttajat lopulta sanelevat, kannattaako tuotantoa lisätä.
”Toivoisin, että ihmiset oppisivat suosimaan kotimaista kirjolohta Norjassa kasvatetun lohen sijaan.”
Kotimaisen viljellyn kalan osuus kaikesta Suomessa syödystä kalasta on noin kymmenen prosenttia.
Juttua korjattu 11.4. kello 18.58.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

