
Video: Hurjat röykkiöt jäätä – tuuli puski 13 metrin korkuiset vallit rantaan Hailuodossa
Voimakas etelätuuli kasasi lauantaina valtavat jääröykkiöt Hailuodon Marjaniemeen.Hailuodon Marjaniemessä Perämerellä on viime päivinä saanut ihmetellä valtavia jääröykkiöitä. Niiden korkeudeksi on arvioitu noin 13 metriä.
Kovimmillaan puuskissa yli 20 metriä sekunnissa lauantaina puhaltanut etelätuuli puski rantaan ahtojäitä. Luonnonilmiö on kerännyt runsaasti kävijöitä Marjaniemeen.
Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio kertoo, että näin massiivisia röykkiöitä ei nähdä joka vuosi.
"Se edellyttää, että keväällä tulee kunnon etelätuuli."
Röykkiöt muodostuvat, kun jäät lähtevät kovan tuulen mukana liikkeelle ja törmäävät rantaan.
"Suurin osa jäistä painuu pinnan alle. On tyypillistä, että ahtojäätä on 4–10 metriä veden alla ja vain 1,5 metriä jään päällä", Vainio kuvailee.
"Kun jäät törmäävät saareen tai matalikkoon, niiden on pakko nousta maan päälle."
Vainion mukaan korkeimmat Perämerellä mitatut jääröykkiöt ovat olleet 28 metrin korkuisia.
Ilmastonmuutos saattaa lisätä jääröykkiöiden muodostumista ranta-alueille.
"Ennen kiintojäätä on ollut enemmän ja jäät ovat jääneet kauemmas ulkosaaristoon", Vainio toteaa.
Toisaalta myös kännykkäkameroiden yleistyminen ja kuvien nopea jakaminen voi saada aikaan mielikuvan, että näyttäviä luonnonilmiöitä sattuu enemmän kuin ennen, hän pohtii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


