
Sää jatkuu vuoden viimeiset päivät epävakaisena mutta lauhtuu selvästi
Lämpötila on aluksi enimmäkseen pakkaslukemissa, ja torstaiyönä etelässäkin pakkanen kiristyy. Perjantaina ja lauantaina sää lauhtuu koko maassa. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila kohoaa laajalti plusasteille.
Keskiviikkona koko maassa lämpötila on pakkasasteilla ja maan länsiosasta alkaen sää selkenee. Kuva: Sanne KatainenAjokeli jatkuu näillä näkymin huonona jokaisena vuoden jäljellä olevista päivistä. Ajokelivaroitusten osalta alueellinen jakauma toki vaihtelee päivästä toiseen, eli jatkuvasti ajokeli ei omassa maakunnassa pysy huonona. Huonon ajokelin syynä ovat lumi- ja räntäsateet ja jäätävät tihkut, mutta myös sään lauhtuminen.
Keskiviikkona koko maassa lämpötila on pakkasasteilla ja maan länsiosasta alkaen sää selkenee. Selkeästä säästä johtuen pakkasta voi maan etelä- ja keskiosassa olla torstain vastaisena yönä yli kymmenen astetta. Idässä pakkaslukemat ovat todennäköisesti maltillisempia, ja Lapissa pakkasta voi olla kymmenen ja kahdenkymmenen asteen välillä.
Torstai-illan aikana lännestä saapuu seuraava laaja-alaisempi sadealue. Sateet alkavat lumena, mutta maan etelä- ja keskiosaan voi paikoin kertyä 5–10 senttimetriä lunta, ennen kuin sateet muuttuvat perjantaiyön aikana rännäksi ja vedeksi.
Sadealueen jälkipuolella lämpötila lauhtuu selvästi. Maan etelä- ja keskiosassa plusasteet yleistyvät ja lämpötilan nollaraja kohoaa mahdollisesti Etelä-Lapin tasolle asti. Aiempien päivien epävakaiseen tapaan myös perjantain ja lauantain aikana lännestä on leviämässä seuraava laaja sadealue.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




