Eikö lapsellasi ole koulussa tai päiväkodissa kavereita? Asiantuntija kertoo mistä lapsen yksinäisyyden voi tunnistaa, ja mitä jokainen vanhempi voi tässä tilanteessa tehdä

Kuva: Jukka Pasonen

Moni vanhempi saattaa miettiä, miten voisi tunnistaa, mikäli omalla lapsella ei ole kavereita.

Väestöliiton perheinterventiokliinikko Anita Novitsky kertoo, että vanhemman keinot tunnistaa lapsensa kaverien puutteen riippuu paljon siitä, minkä ikäinen lapsi on.

Alle kolmevuotias lapsi on vielä yksin leikkimisen vaiheessa, jossa lapsen kaveritaidot eivät vielä ole aikuisen ymmärtämien kaveritaitojen tasolla. Näin ollen myös aikuiselle tulevat signaalit siitä, miten lapsella menee, ovat heikompia. Ennen kuin lapsi kypsyy yhteiseen leikkiin, ei voida ajatella, että hän kärsii yksinäisyydestä.

"Lapsen kasvaessa tulee yhteisleikin vaihe, jossa lapsen kokemus siitä, leikkiikö joku hänen kanssaan, alkaa hahmottua. Siihen saakka leikki on enemmän sitä, että lapsi leikkii itsekseen tai rinnalla jonkun kanssa, usein aikuisen inspiroimana", Novitsky kertoo.

Yhteisleikin vaihe alkaa tyypillisesti kahden-kolmen vuoden iässä. Tässä vaiheessa vanhempi saattaa jo havaita, että lapsi ei hakeudu muiden lasten seuraan, kun mennään vaikkapa leikkipuistoon. Myös päiväkodista saattaa tulla viestiä siitä, ettei lapsi osallistu vapaaseen leikkiin.

"Hän saattaa tulla mukaan, kun on aikuisjohtoinen leikki, mutta ei hakeudu leikkitilanteisiin. Lapsi voi myös aloittaa jonkun leikin, mutta hän siirtyy siitä nopeasti pois", Novitsky kertoo.

Neljän-viiden vuoden iässä lapsi alkaa sanoittaa omaa yksinäisyyden kokemustaan.

"Lapsi puhuu vaikka siitä, että joku kaveri on ihan tyhmä tai minun kanssani ei leikitä. Tai aikuinen vie lasta päiväkotiin ja huomaa, että siellä on toisten lasten lokeroissa vaikka syntypäiväkutsua, ja hänen lapsensa lokerossa ei ole."

Isomman lapsen tapauksessa kavereiden puute näkyy hieman eri tavalla. He sanoittavat omia tunteita nuorempia lapsia paremmin. Asia saattaa tulla ilmi esimerkiksi niin, että lapsi kertoo, ettei kukaan leiki hänen kanssaan välitunnilla.

Novitsky huomauttaa, että päiväkodissa lasten toimintaa havainnoivia aikuisia on enemmän kuin koulussa. Vanhempi on myös usein aktiivisesti päivittäin tuomassa tai viemässä lasta päiväkotiin. Kun lapsi siirtyy kouluun, tilanne muuttuu.

"Sellaista päivittäistä kanssakäymistä vaikkapa opettajan kanssa ei välttämättä ole", Novitsky huomauttaa ja lisää, että kouluilla on toki käytössä muun muassa Wilma-viestit, mutta ne eivät korvaa livekontaktia.

Iän lisäksi aikuisen kykyyn tunnistaa lapsen tilanne vaikuttaa myös luontainen kehitys.

"Lapsethan oppivat iän myötä salaamaan asioita, erityisesti yksinäisyyttä tai kiusaamista kaverisuhteissa", Novitsky huomauttaa.

Paras aika puuttua lapsen kaverisuhteiden ongelmiin on Novitskyn mukaan lapsen alakouluiässä. Tällöin lapsella on vielä melko vahva riippuvuussuhde vanhempiinsa.

"Kun tullaan murrosiän kynnykselle, jossa jo murrosikä aiheuttaa monenlaista kuohuntaa ja torjuntaa, vanhempien puuttuminen nuoren yksinäisyyteen voi olla haastavaa", Novitsky sanoo.

Mikäli tilanne alkaa näyttää vanhemman silmään siltä, ettei lapsella ole kavereita tai lapsi kertoo omasta tilanteestaan, on Novitskyllä vanhemmille selkeät toimintaohjeet.

Lapsen maailmassa vaikuttavien aikuisten, eli vaikkapa päiväkodin työntekijöiden ja opettajien, kannattaa ensiksi pohtia, miten lasta voi auttaa.

On myös tärkeää muistaa, ettei yksinäisyys ole häpeän aihe, eikä lapsen yksinäisyyden kokemusta pitäisi vähätellä.

Aikuisten olisi myös hyvä pohtia syitä lapsen yksinäisyyden taustalla. Yksinäisyyteen saattaa vaikuttaa esimerkiksi muuttaminen uudelle paikkakunnalle tai vaikkapa se, ettei lapsi osaa jotain taitoa, jonka pihapiirin muut lapset osaavat.

"Kun lapsi havaitsee itsessään jotain sellaista, joka ei vastaa ympäristön oletusarvoa, hän saattaa kokea niin paljon epävarmuutta, että hän ei mene mukaan porukkaan", Novitsky huomauttaa.

Jos lapsella on haasteita esimerkiksi kengännauhojen solmimisen kanssa, eikä hän siksi ehdi nopeampien mukaan välitunnille, aikuisen on hyvä miettiä, voiko tällaista tilannetta helpottaa jotenkin lapsen kannalta niin, että hän pääsee porukan mukaan.

"Ei tehdä sitä niin, että korostetaan lapselle, ettei hän osaa, vaan voidaan harjoitella sitä yhdessä, kunnes hän osaa", Novitsky kannustaa.