Väylävirasto: Valtio ei pysty vaikuttamaan urakoitsijan ja aliurakoitsijan välisiin sopimuksiin, jos teiden talvikunnossapidossa ilmenee ongelmia
Sanktiot ovat yksi tapa valvoa laatua, huomauttaa asiantuntija Otto Kärki Väylävirastosta.
Teiden talvikunnossapitoon liittyy sanktioiden siirtymistä urakointiketjussa. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Tapio VesterinenValtiolla on sopimussuhde vain pääurakoitsijan suuntaan, eikä valtio näin ollen voi vaikuttaa pääurakoitsijan mahdollisesti solmimiin sopimuksiin aliurakoitsijoiden kanssa, huomauttaa Kunnossapidon ohjaus ja kehittäminen -yksikön päällikkö Otto Kärki Väylävirastosta.
Koneviestin pääkirjoitus ruoti viime viikolla sitä, millaisia hankalia sopimusehtoja sekä esimerkiksi sanktioiden vierittämistä aliurakoitsijoille liittyy teiden kunnossapitoon.
"Usein soitto tulee niin myöhään, että tilanne on jo lähtenyt käsistä, eikä sopimuksen kriteereitä voi enää mitenkään täyttää", pääkirjoituksessa muotoillaan.
Koneyrittäjien maarakennusalan toimialapäällikkö Markku Leskinen vahvisti väitteen MT:lle.
"Kustannusten säästöstähän siinä on kysymys. Toivotaan viimeiseen asti, ettei lumisade ylitä aurauksen lähtökynnystä", Leskinen kertoi.
Väyläviraston Kärki huomauttaa, että toisin kuin usein kuntien urakoissa, valtiolla kukaan ei hälytä ketään aurauspuuhiin. Valtion solmimat sopimukset ovat laatuvastuu-urakoita, joissa urakoitsijan on toteutettava sopimuksessa määritelty laatutaso.
Jos tasoa ei saavuteta tai ilmenee laiminlyöntejä, sopimukseen on kirjattu mahdollisuus sanktioon.
"Sanktiot ovat siis yksi tapa valvoa laatua, parantaa urakoitsijan toimintaa tai puuttua laiminlyönteihin. Tilaajan on mahdotonta vaikuttaa urakointiketjuun ja siihen, miten esimerkiksi sanktioiden siirtymisestä on sovittu."
Kärjen mukaan viime vuosina valtion maanteiden hoitourakat on kilpailutettu aiempaa avoimemmalla ja yhteistyöhakuisemmalta mallilla, johon on lisätty kannustavia ja palkitsevia elementtejä urakointiketjuun. Myös sanktiointimahdollisuus on edelleen olemassa.
"Tietenkin pitää muistaa, että jos ja kun urakan hyvistä suorituksista halutaan palkita ja antaa bonuksia, se ei saa olla mielivaltaista tai sattumanvaraista, vaan kaiken pitää perustua sopimukseen."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
