Rahaväärennösten määrä tuplaantui alkuvuonna viime vuoteen verrattuna: "Erityisesti niin kutsuttuja elokuva- ja matkamuistoseteleitä on pystytty käyttämään maksuvälineenä"
Alkuvuonna setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä.
Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Aitoudesta voi varmistua esimerkiksi tunnustelemalla setelin painatusta, katsomalla sitä valoa vasten ja kallistelemalla. Kuva: Hanna LinnoveSuomen Pankki kertoo, että setelien kierrosta löydettiin Suomessa tämän vuoden 2020 ensimmäisen puoliskon aikana 908 euroseteliväärennöstä. Määrä on suunnilleen kaksinkertainen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Alkuvuonna setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä, niitä oli yhteensä 384. Seuraavaksi eniten oli 10 euron väärennöksiä eli 290, ja 50 euron väärennöksiä oli 163.
”Erityisesti heikkolaatuisia, niin kutsuttuja elokuva- ja matkamuistoseteleitä, on pystytty käyttämään maksuvälineenä”, Suomen Pankin seteliasiantuntija Olli Vehmas sanoo tiedotteessa.
Vehmaksen mukaan väärennetyt setelit on helppo tunnistaa vääriksi, sillä niissä ei ole turvatekijöitä.
"Seteleitä käsiteltäessä on aina hyvä kiinnittää huomiota setelin turvatekijöihin", hän neuvoo.
Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Aitoudesta voi varmistua esimerkiksi tunnustelemalla setelin painatusta, katsomalla sitä valoa vasten ja kallistelemalla. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa Suomen Pankin mukaan verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito.
Lue lisää:
Naantali saa oman nollan euron setelin, jonka myyntihinta on viisi euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

