Uusissa takoissa palovaara – vakuutusyhtiö varoittaa muovisista korvausilmaputkista
Oman takan korvausilmajärjestelyä voi olla vaikea tarkastaa päällepäin.
Osassa uusissa takoissa korvausilmakanava on toteutettu muoviputkilla, mikä voi olla paloriski. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariPohjola vakuutus varoittaa tiedotteessaan paloriskistä, joka koskee osaa viime vuosina rakennetuista takkamalleista. Osaan näistä takoista on rakennettu kokonaan tai osittain muoviputkinen korvausilmakanava, joka on vakava paloriski.
Vakuutusyhtiön tietoon on tullut viime vuoden puolella muutamia tulipaloja, joissa korvausilmakanava on ollut ainakin osittain muovinen.
”Takkaan tulevan korvausilmakanavan putki voi olla metallista ilmastointiputkea, mutta lattiarakenteessa kanava vaihtuu muoviputkeksi”, sanoo Pohjola vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala.
Puuta poltettaessa palava kekäle voi päästä tippumaan korvausilmakanavaa pitkin muoviosiin saakka, jolloin ne voivat päästä sytyttämään rakenteita salakavalasti piilossa.
”Olemme saaneet tietoomme vasta muutamia vahinkotapauksia, mutta tiedämme, että tällä ratkaisulla on rakennettu viime vuosina paljon takkoja”, Kujala sanoo.
Vaaranpaikka vaanii, jos tuhka-astia on asetettu paikalleen niin, että korvausilmaputki jää osittain näkyviin.
Ilmeisestä vaarasta huolimatta takkojen korvausilmaputkista ei ole olemassa yksityiskohtaisia rakennusmääräyksiä, ohjeita tai suosituksia, vakuutusyhtiön selvitys paljastaa.
”Vaikka takka olisi tarkastajan hyväksymä, ongelma voi silti piillä. Tarkastus keskittyy tulisijan ja savuhormin yhteensopivuuteen, suojaetäisyyksiin ja nuohottavuuteen, eikä tarkastuksessa välttämättä käydä läpi lainkaan korvausilmakanavaa”, Kujala kertoo.
Vakuutusyhtiö kehottaakin takanomistajia selvittämään, miten korvausilman saatavuus on omassa tulipesässä hoidettu. Erityiseen tarkkuuteen on syytä, jos korvausilma johdetaan suoraan pesään sisälle.
"On huolehdittava, ettei kuumaa tuhkaa pääse siirtymään tulipesästä ja tuhkaluukusta korvausilmakanavaan. Tärkeää on tyhjentää tuhkaluukku tarpeeksi usein ja pyytää esimerkiksi nuohooja seuraavan nuohouskerran yhteydessä tarkastamaan ilmanvaihtokanavan toteutustapa ja kunto”, Kujala neuvoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







