Lukijalta: Suomessa ei ole riittävästi sähkön hintaheiluntaa tasaavaa suurkulutusta
Tarvitsemme portaatonta, modulaarisia ja tasalaatuista joustavaa suurkulutusta, jotta voimalaitosten käyttöaste kyetään poikkeusoloissakin turvaamaan, kirjoittavat Thomas Brand ja Jaakko Kaijala. ”Vielä parempaa olisi, että tällaisesta sähkönkulutuksesta syntyisi tuloa, joka tekisi myös olemassa olevasta sähköntuotannosta kannattavampaa.”Maaseudun Tulevaisuus kertoi 12. maaliskuuta metsäteollisuuden tehtaiden ajamisesta alas lakkojen aiheuttamien häiriöiden vuoksi.
Tehtaiden sulkeminen vähentää sähkön kulutusta. Jos tarjonta pysyy samana, sähkön hinnan pitäisi kysynnän vähentyessä laskea. Täytyy toki huomioida, että tehtaiden yhteydessä olevia metsäyhtiöiden voimalaitoksia saatetaan myös joutua sulkemaan, mikä puolestaan voi johtaa sähköntuotannon vähenemiseen.
Tehtaiden sulkeminen ja sähkön kysynnän väheneminen on pörssisähköä käyttävälle hyvä uutinen. Pitkällä tähtäimellä sähkön voimakas ja toistuva hintaheilunta on kuitenkin haitallista kaikille, koska liian edullisilla hinnoilla energiantuotantoinvestoinnit eivät kannata ja uusia investointeja ei ole mielekästä tehdä. Toisaalta liian korkeat sähkön hinnat aiheuttavat kulutusinvestointien puolelle epävarmuutta ja vähentävät investointihaluja.
Suomessa ei ole riittävästi joustavaa suurkulutusta. Tarvitsemme portaatonta, modulaarisia ja tasalaatuista joustavaa suurkulutusta, jotta voimalaitosten käyttöaste kyetään poikkeusoloissakin turvaamaan. Vielä parempaa olisi, että tällaisesta sähkönkulutuksesta syntyisi tuloa, joka tekisi myös olemassa olevasta sähköntuotannosta kannattavampaa sekä loisi kannusteita energiantuotantoinvestoinneille ennustettavuuden ja tasaisen tulovirran muodossa.
Hyvin harvat sähköintensiiviset teolliset prosessit kykenevät äärijoustavaan kulutukseen. Uusien laskentapalveluiden myötä on kuitenkin syntynyt suurkuluttaja eli joustavat datakeskukset. Joustavissa datakeskuksissa suoritettavat tilattomat laskentaprosessit tuottavat ennustettavaa tulovirtaa, jonka lisäksi laskennan tapahtuessa tilille tulee rahaa. Laskennan pysähtyessä tulovirta lakkaa.
Joustavaan suurkulutukseen kykenevillä tilatonta laskentaa suorittavilla datakeskuksilla olisi mahdollista pitää myös muun muassa metsäyhtiöiden voimalaitokset päällä ja välttää laajemmin sähkönkulutuksen väheneminen poikkeusaikoinakin, koska tilattomat laskentaprosessit toimivat sähkön pohjahinnan muodostajina.
Poikkeustilanteiden lisäksi joustavat datakeskukset voivat olla jo lähitulevaisuudessa tärkeä osa Suomen sähköinfrastruktuuria tuotannon ja hinnan tasapainottajina, koska ne voivat ostaa “ylimääräistä” sähköä sähkötulvissa ja leikata kulutuksena määräämättömäksi ajaksi nollille sähkön hinnan hipoessa kipurajoja.
Thomas Brand
Tutkimusjohtaja
Coinmotion Oy
Jaakko Kaijala
Hallituksen puheenjohtaja
Nordblock Oy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










