”Savu näkyi navetan takaa” – Sinikka ja isä olivat lunta auraamassa, kun Kuurilan junat törmäsivät

Riittävän suuri kivi muistomerkille piti tuoda kylältä. Vanhan pikipadan kukat Haapsamo on istuttanut itse. Kuva: Taneli Laine

Hämeenlinnan Iittalassa voi kesäviikonloppuina vierailla radanvarren Niemenkylässä Haapsamon talon kirpputorilla ja kahvituvassa. Karjanpidon 90-luvulla lopetettuaan, Sinikka Haapsamo muokkasi maatilansa vanhan navetan, tallin ja kuivurin myymälöiksi.

Hyllyjen ja pöytien väleissä kulkeva vierailija voi kuulla, kuinka kiinnostuneet kävijät kyselevät talon emännältä yksityiskohtia myös kamalasta tapahtumasta yli 60 vuotta sitten.

Kuurilan ja Iittalan asemilta ainoalle raiteelle erehdyksessä lähetetyt junat törmäsivät täällä Niemenkylässä maaliskuisena pakkasaamuna 1957. Nimensä lähtöaseman mukaan saanut Kuurilan junaturma maksoi 26 henkeä ja 59 ihmisen loukkaantumisen.

Törmäys pirstoi etelästä päin tulleen pienemmän moottorijunan ensimmäiset vaunut päreiksi. Pohjoisesta päin vauhdilla ajaneen Ukko-Pekka-höyryveturin vetämästä pikajunasta tuhoutuivat ensimmäiset vaunut. Veturi lensi raiteilta hiilivaunu perässään.

Lähes kaikkiin pihan rakennuksiin levittäytynyt Maalaiskirppis ja kahvitupa on auki vielä kesän viimeisenä viikonloppuna. Toukokuussa ovet avataan taas. Kuva: Taneli Laine

Tuona aamuna 7-vuotias Haapsamo oli isänsä kanssa auraamassa yöllä satanutta lunta. Lumiaura oli hevosvetoinen ja napakka pohjoistuuli niin kova, etteivät Haapsamot edes kuulleet noin 600 metrin päässä peltoaukean laidalla sattunutta junien yhteentörmäystä.

”Savu ja veturin höyry näkyivät navetan takaa, kun saavuimme pihaan. Junanvaunuja sekä niistä lentänyttä rojua oli radalla ja sen pientareilla”, Haapsamo muistelee.

Isä ja tytär olivat ensimmäiset ulkopuoliset paikalla. Isän jalkautuessa auttamaan, Haapsamo jäi hevosen kanssa vaunujen peittämän tasoristeyksen kohdalle katsomaan tapahtunutta.

”Ehjinä säilyneiden viimeisten vaunujen matkustajat laskeutuivat junasta kapsäkit käsissään ja alkoivat kävellä takaisin kohti Kuurilan asemaa.”

Matkaa entiselle asemalle on täältä useampi kilometri. Moni muistelija tai muuten vain kiinnostunut onkin etsinyt turmapaikkaa aivan liian läheltä Kuurilaa. Turmapaikka on oikeasti Niemenkylässä ‒ ei asemalla.

Kuurilan rautatieonnettomuuden muistomerkki löytyy Iittalan Haapsamontieltä. Myös ainakin Googlen karttapalvelu paikan tuntee. Kuva: Taneli Laine

Nykyisin oikean kohdan löytäminen on helppoa. Kun Hämeenlinnan kaupunki tai VR eivät asiasta kiinnostuneet, pystytti Haapsamo omalla kustannuksellaan Kuurilan rautatieonnettomuuden muistomerkin vuonna 2017.

Merkiksi paikalle tuotu suuri luonnonkivi on suunnilleen sen entisen tasoristeyksen kohdalla, josta 7-vuotias tyttö ja hevonen kaiken näkivät.

Välillä tyttö juoksi viereiseen kahden vanhan Iitan asuttamaan taloon kertomaan näystä. Vanhat rouvatkaan eivät tuulen takia olleet törmäystä kuulleet, mutta pakkasen kuuraamaan ikkunaan tehtiin kädellä katseluaukko.

Ainuttakaan autoliikenteelle aurattua tietä ei lumiselle onnettomuuspaikalle tuolloin ollut. Eivät hevosvetoiset taloudet sellaista radanvarteen tarvinneet.

”Lähitalojen kaikki kynnelle kykenevät hevoset sekä ajurit veivät loukkaantuneita ja kuolleita rekikyydillä maantien varteen.”

Talkoohengessä Haapsamon isä monen muun muassa raivasi onnettomuuspaikkaa monta päivää. Sotaveteraani oli nähnyt kuolemaa ennenkin, mutta tuskin loukkaantuneiden matkustajien ja jäähtyneiden ruumiiden etsiminen helppoa työtä oli.

”Jälkeenpäin isä ei mitään puhunut. Niin kuin ei sodastakaan.”

Kesäiltana ei paikkaa tuntisi samaksi. Rataa on vuoden 1957 jälkeen korotettu, oikaistu ja näkyvyyttä parannettu. Toiset raiteetkin on matkalle saatu. Kuva: Taneli Laine

Raivaustyön viimeinen suuri osuus oli raskaan höyryveturin nostaminen takaisin raiteille. Katselijoita oli paikalla paljon, kun nostotyö paljasti onnettomuuspaikan viimeisen kuolonuhrin.

”Veturin alta löytyi vielä 16-vuotiaan, työnään pikajunassa karkkia ja lehtiä myyneen pojan ruumis.”

Turman ihmiskohtalot ovat surullisia, mutta Haapsamo puhuu onnettomuudesta avoimesti ja kunnioittavasti. Hänen luonaan on käynyt moni junassa ollut tai pahimmillaan onnettomuudessa orpoutunut ihminen joko omaa tai vanhempansa muistoa verestämässä.

Muistomerkille pystyttäjä on itse istuttanut kukkia ja tuo niitä paikalle silloin tällöin joku omainenkin. Jollain tapaa suuri lohkare muistuttaakin hieman höyryveturia.