Suomalaismaito yhähinnaltaan kilpailukykyistä
Vaikka nestemaidon kuluttajahinta Suomessa on alkuvuonna noussut 11 senttiä vuodentakaisesta ja maksaa nyt keskimäärin 97 senttiä litralta, suomalaismaito ei ole edelleenkään Euroopan kalleinta.
Tämä käy ilmi Gallup Elintarviketiedon selvityksestä, jossa vertailtiin maidon kuluttajahintoja alkuvuonna yhdeksässä eri EU-maassa.
Vertailun kalleinta maito on Ruotsissa ja Irlannissa, missä maitolitra maksaa yli euron. Ruotsissa maito on kallistunut yhtäjaksoisesti jo liki neljän vuoden ajan.
Iskukuumennettua uht-maitoa myyvistä maista Belgiassa maito maksoi 83, Puolassa 67, Ranskassa 77 ja Saksassa 63 senttiä litralta.
Tuoremaitoa myyvistä maista Suomen maito sijoittuu kuta kuinkin keskikastiin, MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläinen kertoo.
”Suomessa myytävä maito on edelleen hyvin kilpailukykyistä varsinkin, kun otetaan huomioon, että edullisempaa maitoa myyvissä maissa arvonlisäveron osuus hinnasta on selvästi Suomea alhaisempi.”
Euroopassa maitotuotteiden hinnat ovat pyrähtäneet selkeään nousuun alkuvuonna. Etenkin jauheiden ja voin hinnat ovat kallistuneet nopeasti.
EU:n hallintokomiteassa toissa viikolla arvioitiin, että EU:n keskimääräisillä markkinahinnoilla meijereiden tilityskyky on noussut 41,5 senttiin. Tämä on kymmenen senttiä vuodentakaista ja 6–7 senttiä vuodenvaihdetta enemmän.
Nousu alkaa Kilpeläisen mukaan näkyä myös tuottajahinnoissa.
”Monessa maassa tilityshinta lähentelee jo 40 senttiä litralta, mikä on liki kymmenen senttiä tavanomaista hintaa parempi. Näin on käynyt esimerkiksi Hollannissa.”
Kilpeläinen toivoo, että tuottajahintaan saataisiin parannuksia myös Suomessa.
”Kuluttajahinnan korotuksen jälkeen muutama meijeri nosti tilityshintaansa sentillä tai parilla. Suunta on oikea, sillä kustannustaso on suomalaistiloilla yhä korkea.”
Helmikuun hintakorotuksesta huolimatta maidon kulutus ei ole juurikaan vähentynyt Suomessa.
Maitoja juotiin tammi–huhtikuussa viime vuoden tahtiin, sillä karkauspäivällä tasattuna kulutus laski vain 0,2 prosenttia.
”On ensiarvoisen tärkeää, että kuluttajat arvostavat suomalaista maitoa. Maito on edelleen edullista juotavaa, kun hintaa verrataan muihin kaupasta ostettaviin juomiin”, Kilpeläinen toteaa.
Nestemaidolla on tärkeä rooli Suomessa, sillä kolmasosa maidosta kulutetaan nestemäisinä maitotuotteina. Kun mukaan ei lasketa vientituotteita, nestemaidon osuus kasvaa puoleen suomalaisen maidon käytöstä.
Muutkin maitotuotteet ovat maistuneet suomalaisille alkuvuonna. Piimää ja viiliä lukuunottamatta kulutus on kasvanut lähes kaikissa tuoteryhmissä.
Vaikka esimerkiksi voin kulutus kasvoi lähes kymmeneksellä jo viime vuonna, buumi on jatkunut myös nyt alkuvuonna kuta kuinkin samaan tahtiin.
Uusi suomalaisten suosikkituote tänä vuonna ovat rahkat, joiden kulutus on ponkaissut liki kolmanneksen kasvuun. Kerman käyttö on lisääntynyt kuusi ja juuston neljä prosenttia alkuvuonna.
”Nyt puhutaan karppauksen sijasta protauksesta eli suomalaiset ovat siirtyneet pysyvämmin proteiineja suosivaan ruokavalioon, missä maitotuotteilla on edelleen vahva rooli”, tutkimuspäällikkö Eeva Heikkilä Elintarviketiedosta arvioi.
TIINA TAIPALE
On ensi-
arvoisen
tärkeää, että
kuluttajat arvostavat
suomalaista maitoa. Maito on edelleen
edullista juotavaa, kun verrataan
muihin kaupasta
ostettaviin juomiin.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
