Liito-orava viihtyy kaupungin vilskeessä, kunhan viherkäytäviä riittää – tutkimuksessa rohkea Osku-orava liiti kahdesti 60 metriä leveän Länsiväylän yli

Liito-orava hyödyntää pesinnässä enimmäkseen vanhoja tikankoloja. Kuva: Benjam Pöntinen

Tutkimuksen mukaan liito-oravat pystyvät elämään ja lisääntymään kaupunkiympäristössä, eivätkä ne tarvitse kovin suuria elinalueita.

Liito-oravien käyttäytymistä ja reviirejä tutkittiin Suur-Tapiolassa vuosina 2019–2020. Kohde on yksi Espoon tiiviimmin rakennetuista alueista, jonne kohdistuu rakentamispaineita jatkossakin.

Tutkimuksessa seurattiin kymmenen liito-oravan liikkeitä muutamasta kuukaudesta vuoteen. Eläimet saivat kaulaansa radiopannat, jotka poistettiin seurannan päätteeksi. Osa oravista kuoli tai katosi seurannan aikana.

Liito-oravien elinpiirit osoittautuivat selvästi pienemmiksi kuin aiemmissa tutkimuksissa, joita on tehty metsäisillä alueilla taajamien ulkopuolella sekä Espoon Matinkylässä vuonna 2013.

Matinkylässä naaraiden elinpiiri oli keskimäärin 15,5 ja urosten 79 hehtaaria. Tapiolassa naaraiden elinpiiri ulottui sen sijaan vain noin 4 hehtaarille ja urosten noin 28 hehtaarille.

Yksi liito-oravista, Osku nimeltään, onnistui seurannan aikana ylittämään Länsiväylän ainakin kahdesti.

"Tähän vaaditaan paljon rohkeutta, sillä Länsiväylä on ylityskohdassa liki 60 metriä leveä", kertoo Liito-orava Life -hankkeen projektikoordinaattori Aino Kostiainen.

Kymmenelle liito-oravalle kiinnitettiin seurantapannat korkeintaan vuodeksi. Kuva: Laura Ahopelto

Kaikki tutkimuksen liito-oravat napattiin pannankiinnitykseen haapapuissa olevista tikan koloista. Muut havaitut lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsivat mäntyjen tikankoloissa, muutamassa risupesässä sekä mahdollisesti rakennuksessa.

Liito-oravan pesinnän kannalta käpytikka on avainlaji, koska se nakuttelee suurimman osan liito-oravan käyttämistä pesistä.

Ilmakuvien perusteella elinympäristöistä 64 prosenttia sijaitsi metsäalueilla ja 21 prosenttia pientaloalueilla. Loput elinympäristöt olivat puistoja, kerrostaloalueita tai muita alueita.

Liito-oravien havaittiin ruokailevan tai oleskelevan pitkään useilla puulajeilla, eniten kuusella, männyllä ja haavalla. Myös koivu, vaahtera ja puistoalueiden lehmukset kelpasivat.

Liito-oravat näyttäisivät sietävän ihmisiä ja rakennettua ympäristöä. Kuva: Espoon ympäristökeskus

Tutkimuksen keskeinen tulos on, että liito-oravat pystyvät elämään ja lisääntymään kaupunkirakenteen keskellä, kunhan liito-oravien liikkumiseen tarvittavat viheryhteydet eivät katkea. Lisäksi pesintään sopivien metsiköiden on muistutettava enemmän luonnontilaista metsää kuin puistoa. Riittää, että sopivia elinympäristöjä on laikkuina.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että liito-orava suosii kuusivaltaisia varttuneita ja vanhoja metsiä, joissa on lehtipuusekoitus. Pihapiirissäkin viihtyvä liito-orava vaatinee lähiympäristöönsä järeää kuusimetsää. Ihmisen läheisyyttä eläin ei tunnu karttavan.

Timo Metsänen seurasi liito-oravien pantojen lähettämiä signaaleja. Kuva: Laura Ahopelto

EU:n luontodirektiivi ja luonnonsuojelulaki kieltävät liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämisen ja heikentämisen. Vaarantuneen lajin turvaamiseksi on perustettu Natura 2000 -alueita.

Liito-oravan säilymistä katsotaan uhkaavan metsätalous ja metsien pirstoutuminen sekä vanhojen metsien ja lahopuun väheneminen.

Suomessa liito-oravakannan arvioidaan taantuneen yli kolmanneksen vuosien 2006 ja 2016 välillä. Maassamme elää noin 70 000–140 000 naarasta.

Espoon seurantatutkimuksen tuloksia hyödynnetään maankäytön suunnittelun ja liito-oravan suojelun yhteensovittamisessa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulle rakennettavan Raidejokeri-raitiotien varrelle on tehty hyppytolpista koostuva ylityspaikka.

Liito-oravien seurannan toteuttivat Ympäristötutkimus Yrjölä Oy ja Luontoselvitys Metsänen.