Kasvomaskeista työmatkalla tulevia kuluja voi vähentää verotuksessa
Verohallinnon mukaan maskikuluja voi vähentää kaksi euroa jokaiselta päivältä, jolloin työntekijä on käyttänyt julkisia kullkuvälineitä työmatkaansa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi 13. elokuuta suosituksen, jossa kannustettiin maskin käyttöön joukkoliikenteessä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOTyöntekijä voi vähentää kasvomaskeista aiheutuneita kuluja verotuksessa, Verohallinto kertoo.
Maskia työssään käyttävät tekevät vähennykset tulonhankkimismenoina. Kodin ja työpaikan välisiä matkoja joukkoliikenteessä tekevät voivat vähentää 13. elokuuta alkaen kertyneitä maskikustannuksia matkakuluissa.
Työnantaja voi verovapaasti antaa työntekijöilleen kasvomaskeja töissä ja työmatkoilla käytettäväksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi 13. elokuuta suosituksen, jossa kannustettiin maskin käyttöön joukkoliikenteessä. Suosituksen jälkeen jokaiselta päivältä, joina työntekijä on kulkenut julkisella kulkuvälineellä töihin itse ostamaansa maskia käyttäen, maskikuluja voi vähentää kaksi euroa ilman erityistä selvitystä.
Omavastuu kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa on 750 euroa.
"Jos sinulle kertyy tänä vuonna kodin ja työpaikan välisiä matkakustannuksia enemmän kuin 750 euroa, ilmoita verotuksessa kaikki kustannukset. Älä vähennä omavastuuosuutta itse", Verohallinto sanoo tiedotteessa.
Verohallinnon mukaan jokaiselle palkansaajalle myönnetään automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennys.
"Jos sinulle kertyy tulonhankkimismenoja enemmän kuin 750 euroa vuodessa, ilmoita kaikki tulonhankkimismenot verotuksessa. Jos tulonhankkimismenot ovat alle 750 euroa, sinun ei tarvitse ilmoittaa kuluja", Verohallinto opastaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

