Helsinki nauttii vuosia jatkuneesta akateemisten aikuisten keskittymisestä – Asiantuntijan mukaan aivovuoto vaikeuttaa tasapainoista aluekehitystä

Helsingin seutukunnassa on määrällisesti eniten akateemisesti koulutettuja nuoria aikuisia Suomessa. Korkeakoulutettujen suhteellinen osuus on kuitenkin suurempi muissa isoissa opiskelukaupungeissa. Kuva: Heta-Linnea Kovanen

Akateemisesti koulutetut nuoret aikuiset ovat keskittyneet Suomessa vahvasti pääkaupunkiin ja sen ympäryskuntiin. Helsingin seutukunnassa, johon kuuluu 17 kuntaa, asuu 99 988 akateemisen koulutuksen saanutta 25–44-vuotiasta. Se on enemmän kuin seuraavissa 20 seutukunnassa yhteensä.

Kyseessä ei ole uusi ilmiö. Helsinki ympäristöineen on nauttinut vuosikymmenet korkeakoulutettujen keskittymisestä. Tällä vuosituhannella ilmiö on ainoastaan kiihtynyt muuttoliikkeen takia.

Akateemisten ihmisten keskittyminen johtuu muun muassa siitä, että Helsinkiä pidetään hyvänä paikkana työllistyä. Uudenmaan liiton tekemän selvityksen mukaan käsitys myös vastaa todellisuutta. Helsinkiin muuttavien joukossa työllisten osuus on selvästi alempi kuin seudulla pitkään asuneilla keskimäärin. Kaksi vuotta muuton jälkeen ero on kaventunut.

Selvityksen perusteella siis vaikuttaa siltä, että jopa akateemisen työttömän kannattaa muuttaa pääkaupunkiseudulle.

Työllistymismahdollisuudet ovat perinteisesti ohjailleet voimakkaasti muuttovirtoja. Osaamista vaativilla aloilla ilmiö kulkee myös toiseen suuntaan. Yritykset hakeutuvat alueille, joissa on valmiiksi paljon osaamista. Näin syntyy voimakkaasti itseään ruokkiva kierre, joka tuo pääkaupunkiseudulle yhä enemmän työtä ja taitajia.

”Tästä voidaan perustellusti puhua maan sisäisenä aivovuotona,” aluekehityksen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro sanoo.

Aivovuodolla viitataan yleensä ilmiöön, jossa korkeasti koulutettu väestö muuttaa toiseen maahan parempien työmahdollisuuksien perässä. Termiä käytetään harvemmin maan sisäisistä muuttovirroista.

Tasapainoisen aluekehityksen näkökulmasta tilanne on vaikea, sillä kaikki muut Suomen alueet menettävät korkeakoulutettua väestöstään Helsingille. Jopa Turun, Tampereen ja Oulun kaltaisista kasvavista yliopistokaupungeista lähdetään opintojen jälkeen pääkaupunkiin töihin.

Pienemmistä yliopistokaupungeista lähtevien osuus on vieläkin korkeampi. Esimerkiksi 70 prosenttia Joensuun yliopisto-opiskelijoista jättää kaupungin valmistumistaan seuraavan vuoden aikana. Todennäköisimmin maakuntaan jäävät sellaiset opiskelijat, joille on tarjolla omaa osaamista vastaavaa työtä.

Vuonna 2018 Joensuussa yhteiskuntatieteistä sekä kauppa-, hallinto- ja oikeustieteistä valmistuneista enemmistö työskenteli vuoden jälkeen Uudellamaalla. Sen sijaan maa- ja metsätalouden alalta, luonnontieteistä ja humanistisista tieteistä valmistuneista enemmistö oli vuotta valmistumisensa jälkeen Pohjois-Karjalassa.

”Alueiden erikoistuminen on ollut koko tämän vuosituhannen koulutuspoliittinen suunta Suomessa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on erikoistuttu metsäalan osaamiseen ja nanoteknologiaan,” Pohjois-Karjalan liiton maakunta-asiamies Kimmo Niiranen kertoo.

Euroopan metsäinstituutin päämajan lisäksi Joensuussa on Euroopan mittakaavassa merkittävä fotoniikan eli valon tuottamisen, käsittelyn ja tarkkailun osaamiskeskittymä. Samankaltaisia osaamiskeskittymiä löytyy muualtakin. Varsinais-Suomessa on vahvaa lääketeollisuuden osaamista ja Pirkanmaan talouden moottori on teknologiateollisuus.

Alueiden erikoistumista on edistetty esimerkiksi sijoittamalla korkeakouluja tietyille alueille ja kehittämällä yritysten alihankintaverkkoja.

”Joensuu olisi hirveän erinäköinen kaupunki ilman yliopistoa. Se tuo alueelle vireyttä, joka heijastuu muuallekin maakuntaan,” Niiranen sanoo.

Alueelliseen erikoistumiseen liittyy kuitenkin myös riskejä, joita esimerkiksi käsillä oleva koronakriisi alleviivaa. MDI:n Timo Aron mukaan alueet, joilla on monipuolinen elinkeinorakenne, ovat paremmassa asemassa elpymään talouden notkahduksista.

Taloudellisen pääoman lisäksi maakunnista lähtevä muuttoliike vie mukanaan myös inhimillistä pääomaa. Kyseessä on rahavirtoja hankalammin tavoitettava kokonaisuus, joka voi tarkoittaa esimerkiksi monipuolista kulttuuritarjontaa tai eläväistä ravintolakattausta. Sellaisia asioita, joita nuoret, koulutetut aikuiset huomioivat tulevaa asuinpaikkaa punnitessaan.

Yksisuuntaisen muuttoliikkeen vastapainona esitetään usein monipaikkaisuutta. Se on aluekehityksestä käytävässä keskustelussa lähestulkoon muotisana. Etenkin koronakeväänä monipaikkaisuus kuuluu.

Lyhyesti termi viittaa siihen, että ihminen ei ole sidottu vain yhteen paikkaan. Työt, harrastukset, ystävät ja perhe voivat kaikki liikuttaa ihmistä eri suuntiin yli kuntarajojen, eikä yksi paikka välttämättä ole ylitse muiden. Elämä on täällä mutta samaan aikaan myös toisaalla.

Monipaikkaisuudesta puhutaan kuitenkin enemmän, kuin mitä asian eteen oikeasti tehtäisiin. Ennen kuin koronaepidemia pakotti melkein kaksi kolmasosaa suomalaisista työskentelemään kotoa, etätyöt olivat poikkeus. Samoin monet julkisista palveluista on sidottu siihen kuntaan, jossa ihminen asuu.

”Mielestäni pitäisi käydä keskustelu kaksoiskuntalaisuudesta vielä kerran toden teolla,” Timo Aro sanoo.

Kaksoiskuntalaisuus tarkoittaa, että ihminen voisi olla virallisestikin kahden kunnan asukas. Aiemmin keskustelu on tyssännyt juridisesti vaikeaan toteutukseen. Valtion näkö­kulmasta muutos mutkistaisi verotus- ja valtionosuusjärjestelmiä. Se voisi myös lisätä hallinnollisia kustannuksia. Aron mukaan järjestelmä olisi kuitenkin myös konkreettinen työkalu tasapainoiseen aluekehitykseen.

Alhaisen syntyvyyden ja pääosin yhteen suuntaan virtaavan muuttoliikkeen aikana sellaiselle olisi tarvetta. Sitra julkaisi kesäkuun alussa Mille väestölle -raportin, jossa tarkasteltiin väestöennusteita ja niiden mukaisia koulutustarpeita aina 2040-luvulle asti.

”Luimme aika kauhistuneina sitä raporttia,” kertoo Pohjois-Karjalan liiton Kimmo Niiranen.

Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten määrä vähenee lähes kaikkialla Suomessa. Jos suunta pysyy samana kuin nyt, vuoden 2035 jälkeen väestön määrä kasvaisi enää Ahvenanmaalla, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Vuonna 2040 enää Uusimaa kasvaisi, sekin muuttovoitosta.

Vaikutukset koulutukseen olisivat järisyttävät. Peruskoulutuksen ja toisen asteen koulutuksen tarve vähenisi rajusti etenkin pienillä paikkakunnilla. Korkea-asteen opiskelijamäärien muutosta kuvattiin sitäkin ”voimakkaasti negatiiviseksi”. Tilanne näyttää huolestuttavalta jopa monissa yliopistokaupungeissa.

Lue myös:

Kommentti: Ei tule lääkäreitä ilman lukiota