MTV: Suomen vankiloissa on ollut tänä vuonna ennätysmäärä lapsivankeja
Lapsivankien määrän kasvu on ollut erityisen jyrkkää neljän viime vuoden aikana.
Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi kertoo MTV:lle, että tyypillisimpiä rikoksia alaikäisillä vangeilla ovat ryöstöt ja henkirikokset. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Vankiloissa on kuluvan vuoden aikana ollut ennätysmäärä alaikäisiä joko tutkintavankeina tai rangaistusta suorittamassa, kertoi MTV:n uutiset lauantaina julkaistussa uutisessaan. 15–17-vuotiaita nuoria on kuluvana vuonna istunut Suomen vankiloissa tähän mennessä 54, mikä on MTV:n mukaan enemmän kuin koskaan aiemmin.
Jutussa kerrotaan lapsivankien määrän kaksinkertaistuneen kymmenessä vuodessa. Jyrkintä kasvu on ollut neljän viime vuoden aikana.
Alaikäinen joutuu Suomessa vankilaan vain vakavista rikoksista. Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi kertoo MTV:lle, että tyypillisimpiä rikoksia alaikäisillä vangeilla ovat ryöstöt ja henkirikokset.
Arola-Järven mukaan vankiloissa on tällä hetkellä 16 alaikäistä vankia, joista kymmenen on tutkintavankeudessa ja kuusi suorittaa vankeusrangaistusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
