Terveyssäädösten erot ruokakaupan suurin este EU:n ja USA:n välillä
EU-komissio järjesti keskiviikkona elinkeinoelämän edustajille avoimen kuulemistilaisuuden Brysselissä osana tällä viikolla käytyjä TTIP-neuvotteluja.
Paikalla olivat EU:n pääneuvottelija Ignacio Garcia Bercero ja hänen amerikkalainen virkaveljensä Dan Mullaney.
Maataloudessa kaksikolta kysyttiin erityisesti kaupan teknisistä esteistä ja eläinten ja kasvinterveysasioista, joiden erilaisuuden niin Yhdysvallat kuin EU ovat nimenneet isommaksi ongelmaksi kuin kaupankäynnin varsinaiset rajoitteet.
Tullit ovat useissa perusmaatalouden tuotteissa nykyisellään jo matalat.
Euroopan tuottajajärjestön varapuheenjohtaja Harry Sinclair kertoi esimerkkinä, että juustot odottavat erilaisten elintarviketarkastusmenetelmien vuoksi Yhdysvalloissa 60 vuorokautta ennen kuin ne pääsevät kauppoihin.
”Eikö tähän voitaisi käyttää yhdessä parhaaksi katsottuja tarkastusmenetelmiä”, hän kysyi Copan tiedotteen mukaan.
Pohjoisirlantilainen nautakarjatuottaja Sinclair myös esitti amerikkalaisille, että irlantilaiselle naudanlihalle myönnetyt tarkastuksia koskevat helpotukset pitäisi ulottaa kaikkeen EU:n alueella tuotettuun lihaan.
Säädösyhteistyön vaikea kohta on se, että turvataan demokraattisten päätäntäelinten itsenäisyys, toteaa kuulemiseen osallistunut MTK:n johtaja Juha Ruippo.
”Molemmat neuvottelijat korostivat, että kansallisesta päätäntävallasta pidetään kiinni. Muutokset eivät siis tule parlamenteille ”ota tai jätä” -vaihtoehdoin annettuina.”
Kuulemisessa oli paljon pienten ja keskisuurten yritysten edustajia, joihin myös paikalla olevat maatalousjärjestöt kuuluivat.
Neuvottelijoille painotettiin Ruipon mukaan, että pk-yrityksille on rakennettava palveluita, jotka helpottavat vientiä uusille markkinoille.
Sekä Garcia Bercero että Mullaney pitävät hyvänä EU:n talous- ja sosiaalikomitean ehdotuksia.
EESC on muun muassa ehdottanut, että EU ja Yhdysvallat perustaisivat yhteisen elimen selvittämään lainsäädännön esteiden vaikutuksista pienyrityksille.
EU:n parlamentti antoi viime viikolla linjauksensa TTIP-sopimukseen.
Vaikka siinä asetetaan ehtoja etenkin investointisuojan suhteen, Ruipon mielestä kummankaan pääneuvottelijan puheenvuorot ja esiintyminen eivät antaneet osviittaa siitä, että niistä olisi neuvotteluissa haittaa.
Tämän viikon neuvottelukierros oli lajissaan kymmenes. Neuvotteluissa käsiteltiin kaikkea muuta muttei tulleja, julkisia hankintoja, ympäristöä ja työoloja ja investointisuojaa koskevia kohtia.
Yhdysvaltojen työjärjestyksessä lähiviikkoina painaa eniten Tyynen valtameren maiden kauppa- ja investointisuojasopimus (TPP). Mikäli se syntyy, neuvottelujen TTIP:n kanssa arvioidaan tiivistyvän entisestään.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
