Koiravahingot nostattavatsusivastaisuutta
Koiran haukkumisen on uskottu lisäävän riskiä joutua suden hyökkäyksen uhriksi. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoKoiran ja suden kohtaamiseen johtavat tekijät tunnetaan melko huonosti. Ruotsin petovahinkokeskuksen tilastojen mukaan susihyökkäyksistä yli 80 prosenttia sattuu metsästystilanteessa.
Suomessa 2000-luvun alkupuolella kerätyn aineiston mukaan puolet hyökkäyksistä tehtiin metsästystilanteessa ja puolet metsällä.
On esitetty kolme olettamusta suden halulle hyökätä koiran kimppuun. Yhden olettamuksen mukaan susi pitää koiraa saaliina, toisen mukaan koira on sudelle kilpailija ja kolmas olettamus on, että koira on sudelle toista lajia oleva pienempi petoeläin.
Todennäköisimmin lähimpänä totuutta on petovahinkokeskuksen arvioiden mukaan olettamus, jonka mukaan susi pitää koiraa toisena sutena, kilpailijana.
Koiran haukkumisen uskotaan lisäävän sen riskiä joutua suden hyökkäyksen kohteeksi.
Sekä Ruotsissa että Suomessa eri rotuisista koirista useimmin suden tappamiksi tai vahingoittamiksi joutuivat ajokoirat ja hirvikoirat, jotka molemmat haukkuvat metsästystilanteessa paljon. Pihoilla sudet ovat Suomessa tappaneet etenkin suomenpystykorvia.
Ruotsin petovahinkokeskuksen mukaan haukku ei ole kuitenkaan olennainen tekijä tai lisää riskiä. Ruotsissa on lavastettu tilanteita, joissa susia on yritetty houkutella haukkuvalla koiralla ja nauhurilta kuuluvalla haukulla paikalle.
Tilanne toistettiin yli 20 kertaa alueilla, missä tiedettiin olevan susilaumoja, pareja tai yksinäisiä susia. Seitsemän kertaa häkissä pidettiin haukkuvaa koiraa ja lopuissa tilanteissa soitettiin nauhurilta ajokoiran ajohaukkua. Nauhurin lähellä pidettiin koiraa.
Pannoitettujen susien liikkeitä paikannuslaitteilla peilanneet tutkijat olivat satojen metrien päässä nauhurista ja koirasta, jotta vaikutelma metsästystilanteesta olisi mahdollisimman aito.
Haukku ei saanut susia hyökkäämään.
Ruotsin petovahinkokeskus käyttää seuraavanlaista nyrkkisääntöä, jos vahinkometsästyslupaa suden kaatoon haetaan koiriin kohdistuneiden hyökkäysten perusteella. Jos kuluvan 12 kuukauden aikana vähintään kaksi seuraavista ehdoista täyttyy, lupaa puolletaan.
Jos sama susilauma, pari tai yksinäinen susi on todistetusti tehnyt vähintään neljä hyökkäystä kotieläinten kimppuun. Jos samat sudet ovat hyökänneet vähintään kolmesti koirien kimppuun tai vähintään neljästi, jos kyseessä on lauma. Tai jos yksi susi on hyökännyt ihmisen taluttaman koiran kimppuun.
Petovahinkokeskus on viranomaisten ja organisaatioiden palvelukeskus, joka tekee työtä Ruotsin ympäristönsuojeluviraston toimeksiantona.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
