Halpuuttaminen koituu myös jalostajien vahingoksi
Jalostajien kuljetuskustannukset nousevat, jos maatiloja lopettaa halpuuttamisen vuoksi, muistuttaa Luken tutkija Jarkko Leppälä.Jos maatilojen määrä vähenee ja joillain alueilla tietyt tuotantosuunnat jäävät pois, ruokaketjut saattavat häiriintyä, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Jarkko Leppälä.
Raaka-aine, joka tulee muualta, ei enää olekaan halpaa.
”Tilojen harveneminen on riski sinänsä myös jalostajille, joiden logistiset kustannukset kasvavat sitä mukaa, jos esimerkiksi ruuan halpuuttaminen kuristaisi maatiloja ulos tuotantoketjusta. Siinähän ammuttaisiin vähän niin kuin omaan nilkkaan loppupeleissä.”
Leppälän mielestä maatilan riskeissä on lopulta kyse koko ruokaketjun huoltovarmuudesta.
”Ruokaketjuun voi pian alkaa vaikuttaa trendi, jossa tilojen määrää on Suomessa vähennetty. Viimeisten vuosien aikana tilojen määrä on vähentynyt 20 000:lla. 1960-luvulla tiloja oli 330 000, nyt on alle 55 000.”
Suomessa on valmiuslaki, joka velvoittaa julkishallinnon ylläpitämään huoltovarmuutta.
”Jos tietyt ruokaketjun osat katoavat, väestön toimintakyky häiriintyy.”
Leppälä muistuttaa, että kun alueellisen ruokaketjun toimintakyky kerran häiriintyy, sen palauttaminen tasapainoon voi olla vaikeaa ja vaatii aikaa.
”Kaupan ja jalostajankin tulisi vastuullisesti pitää huolta kotimaisen ruokaketjun toimintakyvystä. Oikeastaan se pitäisi olla perusvelvollisuus kaikissa maissa. Ruuan loppuminen ja ruokaketjun häiriöt ovat tekijöitä, jotka ajavat ihmiset ensimmäisenä pakoon kriisialueilta”, Leppälä huomauttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

