Taloustaantuma syö painopapereiden kysyntää
Taloustilanteen heikentyminen nopeuttaa paperin kysynnän laskua Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Erityisesti muutos näkyy painopapereiden kysynnässä.Aikakauslehtipaperin kysyntä on tippunut kahdeksan ja A4-kopiopaperin kysyntä viisi prosenttia vuoden alusta lukien, sellu- ja paperimarkkinoita seuraava Foex kertoo.
Sanomalehtipaperin kysyntä Euroopassa on laskenut lähes 10 prosenttia vuoden alusta lähtien, mutta vienti vetää. Kasvu viime vuoteen nähden on 27 prosenttia.
Foexin mukaan eurooppalaisilla havusellutehtailla menee kuitenkin yllättävän hyvin. Pehmopapereiden kysyntään taantuma ei juuri vaikuta. Lisäksi paperi- ja kartonkiteollisuus jatkaa kasvuaan kehittyvissä maissa.
Havusellusta maksetaan nyt 652 euroa tonnilta, mikä on 10 euroa enemmän kuin vuoden alussa. Lehtisellusta maksetaan 620 euroa tonnilta. Hintaero havu- ja lehtisellun välillä on siis kaventunut.
Euroopan talouskriisi näkyy myös pakkauspahvien kysynnässä. Tuotantoseisokit Norjassa, lakot Ranskassa ja tekniset ongelmat muualla Euroopassa ovat kuitenkin pitäneet kysynnän ja tarjonnan tasapainossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

