Lisää kotimaista ruista
Rukiintuotantoon etsittiin lisää potkua Okran Ruis pellolta pöytään -paneelikeskustelussa keskiviikkona.
Pro Ruis -yhdistyksen järjestämässä paneelissa ruokaketjun eri toimijat viljelijästä leipomoon kehuivat kotimaista ruista yhdestä suusta.
Rukiinviljelijä Kalle Oivanen Nousiaisista toivoi rukiille lisää hintaa. Hän kuitenkin korosti, että viljelijä saa tuotannon kannattavaksi suurella sadolla.
”Huipputyöllä saadaan myös huippusatoja. Hyvät sadot vaativat panostusta viljelyyn”, Oivanen tiesi.
Oivanen vannoo rukiin viljelyssä huolellisen kynnön nimeen. Kylvö on myös tehtävä ajoissa, viimeistään elokuun lopussa.
”Maan vesitalouden ja rakenteen on oltava kunnossa, vasta sitten rukiista voi odottaa suuria satoja”, maanviljelijä Turkka Salmi Kumilasta lisäsi.
Monen viljelijän kuulee sanovan, että ruista viljeltäisiin, jos hinta olisi parempi. Johtaja Pasi Lähdetie Raisiosta kertoi hinnan muodostuvan kansainvälisten markkinoiden sekä kotimaan viljanostajien kilpailun perusteella.
Fazer leipomoiden tuotekehitysjohtaja Heli Anttila korosti, ettei kuluttaja maksa ruisleivästä enempää. ”Viljelyn kannattavuuden turvaamiseksi on tarkasteltava koko ruokaketjua, ei vain sen loppupäätä”, hän selventää.
Viljelijä Salmi peräänkuulutti rukiin laatuhinnoittelua. Se olisi keino rukiin viljelyn lisääntymiseen, kun hyvälaatuisesta, huolella viljellystä rukiista saisi parempaa hintaa.
Fazerin Anttila ei innostu laatuhinnoittelusta, koska leipomo tarvitsee eri laatuisia viljoja eri tuotteisiin.
Olisiko rukiista Suomen vientivaltiksi?
Viljelijä Oivasen mielestä kotimaan rukiintuotanto olisi saatava ensin nousuun. Viljelijä Salmi taas esitti kiitoksensa Linkosuon leipomon toimitusjohtaja Timo Jänteelle ruissipseistä ja ehdotti niiden vientiä ulkomaille bulkkitavaran sijaan.
Ruisjalosteita viedään maailmalle jo nyt. Lähdetie ja Anttila muistuttivat, että hapankorppua menee kuin kuumille kiville.
Kukin panelisti esitti lopuksi oman lupauksensa rukiin puolesta.
”Fazer leipomot lupaa leipoa tuotteensa kotimaisesta rukiista”, Anttila lausui. Hän painotti, että Fazer haluaa rukiista viljelijöille kannattavan kasvin.
Paneelissa olivat mukana myös Boreal kasvinjalostuksen toimitusjohtaja Markku Äijälä sekä Maataloustuottajain Keskusjärjestö MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
