Miten tiukka linja Säätytalolla otetaan maahanmuuttoon? EU luisuu kohti uutta pakolaiskriisiä ja jäsenmaiden riitely kärjistyy

Tämä puinen pakolaisvene kuvattiin viime vuoden elokuussa Välimerellä, Italialle kuuluvan Lampedusan saaren eteläpuolella. Kuva: Francisco Seco / Lehtikuva

Uutiset|Politiikka ja talous

9.5.202313:30

Analyysi

Tapio Nurminen

Euroopan unionin yhteinen turvapaikkapolitiikka on umpikujassa. Yhteistä linjaa pakolaisvirtojen hallitsemisesta, taakan jakamisesta jäsenmaiden kesken ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamisesta on yritetty puristaa kasaan pitkälti kolmatta vuotta.

Tulokset ovat olleet lähinnä säälittäviä.

Nyt hakijamäärät lähestyvät kriisivuosien 2015–2016 lukuja. Yksi syy tähän on Sudanin kaaos. Reitti Pohjois-Afrikasta Eurooppaan kulkee ennen muuta Tunisian rannikkokaupunkien kautta Italian Lampedusalle ja siitä eteenpäin.

EU:n turvapaikkaviraston EUAA:n mukaan viime vuonna EU-maista, Norjasta ja Sveitsistä haki turvapaikkaa 966 000 ihmistä. Vuonna 2016 hakijoita oli noin 1,25 miljoonaa.

Suurin osa Venäjän hyökkäyssotaa paenneista ukrainalaisista ei ole mukana viime vuoden luvussa. Heille on oma erityisjärjestelynsä.

Valtaosa, noin 220 000, jätti turvapaikkahakemuksen Saksaan. Heistä ensimmäistä kertaa hakemuksensa jättäneitä oli yli 150 000. Kaksi kolmesta ilmaantui viranomaisten puheille ilman Dublinin sopimuksen mukaista rekisteröintiä EU-rajan ylityksestä.

Tässä on koko ongelman yksi ydin. Tulijoiden liikkeitä ei kontrolloi kukaan.

Pakolaisvirroista raskaimman taakan kantavat ulkorajamaat, Italia etunenässä, lähettävät tulijat ilman rekisteröintiä eteenpäin. Näin ne siirtävät vastuun hakijoista niille maille, joihin valtaosa ennen muuta Afganistanista, Syyriasta ja nyt myös Sudanista tulevista pyrkii.

Saksassa on jo käynnissä sisäinen taistelu siitä, mihin ja millä resursseilla kasvava turvapaikanhakijoiden määrä sijoitetaan, kun samaan aikaan on pidettävä huolta noin miljoonasta sotaa pakenevasta ukrainalaisesta.

Turvapaikkapolitiikka kiristää myös EU-maiden välejä. Ulkorajamaat, erityisesti Italia ja Kreikka, on jätetty 2000-luvun lopulta lähtien jotakuinkin yksin kamppailemaan kasvavien pakolaismäärien kanssa.

Ne vastustavat EU:n komission ja nyt myös Saksan hellimää ajatusta turvapaikkahakemusten käsittelemisestä EU:n ulkorajoilla. Se kasvattaisi merkittävästi ulkorajamaiden vastuuta sekä hakijoiden sijoittelemisesta että palauttamisesta.

Erityisesti Itä-Euroopan maat kieltäytyvät pakolaiskiintiöistä, mikä vaikeuttaa esimerkiksi Välimeren yli tulevien sijoittamista. Toisaalta erityisesti Puola on kantanut erittäin suuren vastuun sotaa pakenevista ukrainalaisista.

Unkarin ja muutamien muiden ulkorajamaiden mielestä ongelma pitää ratkaista raja-aidoilla, ja lasku niiden rakentamisesta pitää maksaa EU:n yhteisestä kassasta.

Italia ja Ranskan välillle kehkeytyi katkera riita sen jälkeen, kun Ranskan sisäministeri Gérald Darmanin moitti Italian pääministerin Giorgia Melonin hallitusta kyvyttömyydestä ratkaista Välimeren pakolaisongelmaa.

Italian toiminta on ollut välillä vähintäänkin kyseenalaista. Toisaalta Ranska on ollut kaikkea muuta kuin keskeinen humanitäärinen taakankantaja, kun pakolaisongelmaa on taklattu.

Näistä lähtökohdista EU:n on vaikea löytää nopeita ratkaisuja akuuttiin kriisiin saati rakentaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa.

Yhdeksi ratkaisuksi on toistuvasti tarjottu kahdenvälisiä sopimuksia lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa. Niitä on yritetty. Vain Turkin kanssa solmittu on toiminut siedettävästi.

Vaikka pakolaismäärät eivät Suomessa ole vielä kasvaneet samalla tavalla kuin vuosien 2015–2016 kriisissä, asia kuuluu mitä suurimmassa määrin myös Suomelle ja erityisesti Helsingin säätytalolla muotoansa etsivälle uudelle hallitukselle.

Meillä on keskitytty väittelemään Suomen talouden kipeästi kaipaamasta työperäisestä maahanmuutosta. Varsinainen pakolaisongelma on jäänyt enemmän reunahuomautukseksi.

Kun EU:n turvapaikkapolitiikka on umpikujassa, eli kun ulkorajavalvonta, turvapaikanhakijoiden vastaanotto ja palautukset eivät toimi, asenteet jyrkkenevät vääjäämättä koko Euroopassa. Silloin myös Suomessa työperäinen maahanmuutto voi luiskahtaa reunahuomautukseksi ja Petteri Orpon (kok.) johtaman hallituksen on keskityttävä ratkaisemaan akuuttia pakolaisongelmaa muiden EU-maiden kanssa.

Mihin leiriin kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan rakennettu koalitio silloin itsensä asemoi?

Suomi on unionin ulkorajalla. Turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtäminen ulkorajoille ei ole meille vähäpätöinen kysymys. Ymmärremmekö me jatkossa enemmän Italiaa ja Kreikkaa vai keskitymmekö vastustamaan pakolaiskiintiöitä?

Oletus on, että porvarihallitus kiristää Suomen maahanmuuttolinjaa. Jos näin tapahtuu ja jos pakolaiskriisi alkaa näkyä myös meillä, työperäisen maahanmuuton lisääminen järkevästi ja hallitusti voi olla vaikeaa.

Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja asemapaikkanaan München.