Arktiset jäätiköt sulavat tuplasti nopeammin kuin vuosituhannen alussa
Jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, jäätiköt voivat sulaa vielä nykyistäkin nopeammin.
Arktisen alueen jäätiköt sulavat hitaammin kuin jäätiköt napa-alueiden ulkopuolella. Kuvassa Jökulsárlón-jäätikköjärvi Islannissa. Kuva: PixabayVenäjän arktisten saaristoalueiden sulamisvauhti on kiihtynyt, selviää alueen arktisiin jäätiköihin paneutuvasta tutkimuksesta.
Novaja Zemljan saaren, Severnaja Zemljan saariryhmän ja Frans Joosefin maan saariryhmän jäätiköt ovat sulaneet vuosina 2010–2017 tuplasti nopeammin kuin edeltävän kymmenen vuoden aikana. Sulamisen vaikutuksesta merenpinta nousee noin 0,06 millimetriä vuodessa.
Tutkimuksen havainnot tukevat muita arktisen alueen jäätiköistä tehtyjä havaintoja, joiden mukaan jäätiköiden sulaminen on viime vuosikymmeninä nostanut merenpintaa.
Myös Norjalle kuuluvien Huippuvuorten jäätiköt sulavat aiempaa nopeammin. Tammikuussa julkaistu, vuosien 1936 ja 2010 alueen jäätikkökuvia vertaileva tutkimus ennustaa, että jäätikön massan häviäminen kaksinkertaistuu vuosisadan loppuun mennessä.
Vaikka ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävät toimet saataisiin kaikki toteutettua, Huippuvuorten jäätiköt jatkavat silti sulamista vähintään 1,9-kertaisella nopeudella verrattuna vuosina 1936–2010 tapahtuneeseen sulamiseen. Se tarkoittaisi, että jäätikkö ohenee 67 senttimetriä joka vuosi. Jos päästöjä ei saada kuriin, jäätikön paksuudesta häviää vuosittain peräti 92 senttimetriä.
Tutkimuksen mukaan Huippuvuorten tähän mennessä sulaneiden jäätiköiden osuus merenpinnan noususta on 1,4 prosenttia.
YK tiedotti tammikuussa, että viime vuonna Grönlannin jäätikkö menetti sulamiskauden aikana enemmän jäämassaa kuin sitä tuli talvella lisää. Tämä oli jo 25. vuosi peräjälkeen, kun Grönlannin jääpeite kutistui.
Vuosi 2021 oli Grönlannin jäätiköille muillakin tavoin merkittävä.
3 200 metrin korkeudella merenpinnasta olevalla mittausasemalla sademäärää havainnointiin lumen sijaan vetenä. Lisäksi pitkään vakaana pysynyt Sermeq Kujalleq -jäätikkö alkoi menettää jäätä kiihtyvällä tahdilla.
Sen sijaan lumimäärä oli lähellä vuosien 1981–2010 keskiarvoa. Se on tärkeää, sillä vähälumiset talvet yhdessä kuumien kesien kanssa voivat saada jään sulamaan valtavalla nopeudella.
Arktisen alueen jäätiköiden sulaminen on yhä hitaampaa kuin niillä jäätiköillä, jotka ovat napa-alueiden ulkopuolella. Subarktisilla alueilla, kuten Yhdysvaltojen Alaskassa, jäätiköt kutistuvat suhteessa nopeammin eli niiden kokonaismassasta häviää suurempi osuus kuin arktisen alueen jäätiköistä.
Arktiset jäätiköt ovat kuitenkin pinta-alaltaan ja tilavuudeltaan niin suuria, että niiden massaa katoaa enemmän kuin muilla jäätikköalueilla.
Brief communication: Increased glacier mass loss in the Russian High Arctic (2010–2017)
Historical glacier change on Svalbard predicts doubling of mass loss by 2100
Climate change: For 25th year in a row, Greenland ice sheet shrinks
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

