Lähiruoka nostatti äänenpainoja Tampereella
TAMPERE
Tampereen Vapriikissa käytiin perjantaina eri puolueiden kuntavaaliehdokkaiden välinen ravitsemusaiheinen paneelikeskustelu.
Aihepiiriä pohjusti Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tilaisuuden alussa julkistama ”Ravitsemuksella hyvinvointia” -julkaisu.
Siinä paikallispäättäjiä patistetaan tekemään vastuullisia päätöksiä kuntalaisten ravitsemusasioissa.
Lähtökohtaisesti kaikki paneelikeskustelijat ilmaisivat myönteisen suhtautumisensa lähellä tuotettuun ruokaan.
Kiistaa panelistien välillä syntyi kuitenkin siitä, millä kriteereillä Tampereen kaupunki hankkii ruokaa laitoksiinsa ja kouluihinsa.
Vasemmistoliiton panelisti Tiina Heinonen kritisoi nykymallia lyhytnäköiseksi. Hänen mukaansa nykyisin tuijotetaan vain ja ainoastaan hintalappua.
”Kuntapäättäjien pitäisi sen sijaan miettiä, mistä raaka-aineet hankitaan. Kun käytetään paikallista ruokaa ja ruokapalveluita, tulee alueelle verotuloja. Ei pidä näivettää oman kunnan elintarviketuotantoa ostamalla muualta.”
Keskustaa edustanut Esko Erkkilä tuki Heinosen näkemyksiä.
”Tampereen kaupungin strategiassa ei mainita kertaakaan sanaa lähiruoka. Eikö se olisi edes maininnan arvoinen asia? Jos hankinnoissa kiinnitetään huomiota ainoastaan hintaan, ei silloin saada lähiruokaa eikä kotimaista.”
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
