Sipilä lupaa valtion tukea biojalostamoiden teihin
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan valtio ei kuitenkaan aio osallistua yhtiöiden rahoitukseen.Valtio on valmis hoitamaan uusien biojalostamoiden tarvitseman infran eli väylät, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lupaa.
Sen sijaan valtio ei aio osallistua yhtiöiden rahoitukseen, se jää yksityisten tehtäväksi, Sipilä linjaa.
Kuopioon on suunnitteilla Finpulpin sellutehdas ja Kemijärvelle biojalostamo, joista molemmat harppasivat kevään aikana pitkän askeleen kohti toteuttamista saatuaan vahvan kiinalaisomistajan tuekseen.
Valtio osallistui Metsä Groupin Äänekosken biotehtaan vaikutusalueen teiden, ratojen ja vesiväylien rakentamiseen lähes 170 miljoonaa euroa, josta osa olisi tosin voitu rakentaa ilman tehdastakin. Lisäksi valtio tuki tehtaan uutta teknologiaa runsaalla 30 miljoonalla eurolla.
Myös uudet biotuotetehtaat voivat Sipilän mukaan saada teknologiatukea Business Finlandin kautta, jos sellaista uutta teknologiaa siellä rakennetaan.
Kemijärven biojalostamon kustannusarvio on 950 miljoonaa euroa ja se käyttäisi puuta 2,8 miljoonaa kuutiometriä.
Kuopion Finpulpin investoinnin arvo on 1,4 miljardia euroa. Havupuuta tehdas tarvitsee 6,7 miljoonaa kuutiometriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

