Oppisopimuksesta vaikea kysymys
OULU (MT)
Kokoomuksen ministeriryhmän kyselytunti Oulun kaupunginkirjastossa ei muodostunut kovin monipuoliseksi keskusteluksi, väittelystä puhumattakaan.
Paikalla Oulussa oli torstaiaamuna lähinnä paikallisia kokoomusvaikuttajia ja muuta samanhenkistä väkeä, joten sopu säilyi hyvin.
Vaikein yleisökysymys koski oppisopimusrahojen loppumista Pohjois-Pohjanmaalla.
Vielä edellisenä päivänä pääministeri Jyrki Katainen oli esittänyt oppisopimuksen käytön laajentamista nuorten työllistämisessä.
Nyt kävi kuitenkin ilmi, että Oulussa ei voida tehdä enää yhtään sopimusta seuraavien kahden vuoden aikana, koska rahat ovat loppu.
Pääministeri Katainen joutui myöntämään, että ”olemme joutuneet leikkaamaan monista hyvistä asioista”.
Lisää rahaa hän ei työllistämisideansa toteuttamiseen kuitenkaan luvannut.
Muun muassa Suomen yrittäjät on esittänyt oppisopimuksen ehtojen muuttamista niin, että se tulisi edullisemmaksi työnantajille.
Tätä ehdotusta Katainen tukee. Kokematon nuori voisi tyytyä aluksi pienempään palkkaan.
Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb oli samaa mieltä. Hän kertoi itse työskennelleensä palkatta ensimmäisessä työpaikassaan Suomen Yhdysvaltain suurlähetystössä.
Työurien pidentämiseen Stubbilla oli esimerkki omasta perhepiiristä.
”Isäni Göran Stubb, joka on syntynyt vuonna 1935 työskentelee edelleen NHL:n kykyjen etsijänä eikä aio lopettaa työn tekoa.
Itse asiassa hän on kai ainoa 72-vuotias joka on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen NHL:n kanssa.”
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
