Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kesän herkkutrio – uudet perunat, voi ja silli

    Silli-perunadiabolot ovat maistuvia hiukopaloja kuumana kesäpäivänä. Jaana Kankaanpää
    Silli-perunadiabolot ovat maistuvia hiukopaloja kuumana kesäpäivänä. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkisto

    Nosta perunoita mieluimmin vain yhtä kertaa varten. Pese ne kylmässä vedessä ja harjaa kuori irti esimerkiksi juuresharjalla.

    Lisää kiehuvaan veteen noin teelusikallinen karkeaa merisuolaa vesilitraa kohti. Vettä tarvitaan sen verran, että perunat juuri ja juuri peittyvät.

    Laita ensin isoimmat perunat kiehuvaan veteen tillinvarsien kanssa. Lisää hetken päästä pienemmät. Keitä 15–20 minuuttia.

    Kokeile kypsyyttä esimerkiksi hammastikulla. Haarukan piikit halkaisevat pienen perunan.

    Kaada vesi pois ja nosta liedelle hetkeksi, jotta kosteus haihtuu tai laita kattilaan puhdas pyyhe ja kansi kiinni. Jos liesi on kovin kuuma, varo perunoiden palamista kattilan pohjaan.

    Ota tillinvarret pois ja siirrä perunat lämmitettyyn tarjoilukulhoon. Ripottele pinnalle tuoretta tillisilppua. Jäähdytä ylijääneet perunat ja säilytä jääkaapissa.

    Ylimääräisille kypsille perunoille löytyy käyttöä monella tavoin. Viipaloi kylmänä munakkaan täytteeksi tai ruisleivän päälle, pilko ruokaisaan salaattiin, marinoi kalan lisäkkeeksi. Maukkaan lisäkkeen saat, kun lämmität kypsät perunat pannulla ja maustat tuoreilla yrteillä.

    noin 5 annosta

    1 (80 g) matjessillifilee

    2 keitettyä munaa

    nippu tilliä (noin 1/2 dl

    silputtuna)

    1 prk (200 g) paahdettu sipuli -crème fraîchea

    Huuhtele sillifilee kylmällä vedellä. Leikkaa silli ja munat pieniksi kuutioiksi. Hienonna tilli.

    Sekoita ainekset keskenään. Sopii myös ruisleivän päälle.

    4–5 annosta

    25 g voita

    2 pienehköä sipulia varsineen

    nippu ruohosipulia

    pari oksaa tuoretta oreganoa

    2 tomaattia

    1/4 tl suolaa

    1/2 tl sokeria

    1/4 tl mustapippuria

    4 rkl vettä

    Leikkaa kuoritut sipulit varsineen renkaiksi. Kiehauta ne voissa. Lisää ruohosipuli pilkottuna, tomaatit kuutioina, mausteet ja vesi. Hauduta kunnes sipulit ovat pehmeitä. Tarjoa grillimakkaran ja uusien perunoiden kanssa.

    3–4 annosta

    1 litra pieniä, uusia perunoita

    vettä, suolaa, tillin varsia

    lohko vesimelonia

    1 pak (200 g) juustoleipää

    oliiviöljyä

    mustapippurirouhetta

    vaaleaa balsamicokastiketta

    kourallinen sitruunamelissan lehtiä

    Harjaa tasakokoiset perunat huolellisesti puhtaiksi juuresharjalla. Keitä suola-tillivedessä vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois ja anna perunoiden kuivahtaa. Lohko jäähtyneet perunat.

    Kuutioi juustoleipä ja vesimeloni.

    Asettele ainekset laakealle vadille. Rouhi pippuria myllystä pinnalle, valuta oliiviöljyä ja kastiketta kevyesti päälle. Koristele sitruunamelissan lehdillä.

    4–6 annosta

    1 kg pieniä, uusia perunoita

    vettä, suolaa, tillinvarsia

    1 luomusitruuna

    4 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

    8–10 isoa varrellista kaprista

    Pese ja harjaa perunat. Keitä suolalla ja tillinvarsilla maustetussa vedessä kypsiksi.

    Pese sitruuna hyvin. Raasta sen kuori ja purista mehu.

    Sekoita kuoriraaste, mehu ja öljy perunoiden joukkoon. Anna maustua kylmässä seuraavaan päivään.

    Kääntele perunoita pari kertaa marinadissa maustumisen aikana.

    Lisää ennen tarjoilua kaprikset kokonaisina tai puolitettuina perunoiden joukkoon.

    Paista kalafilee pannulla tai kypsennä grillissä. Tarjoa kylmät sitruunaperunat lämpimän kalan kanssa.

    Vinkki: Lisää keitinveteen tillin asemesta timjamin oksia.

    4–5 annosta

    20 pientä uutta perunaa

    vettä, suolaa, tillinvarsia

    20 sillinpalaa

    tuoretta tilliä

    Harjaa pestyt perunat puhtaiksi. Keitä suolalla ja tillinvarsilla maustetussa vedessä kypsäksi.

    Kaada vesi pois ja anna perunoiden olla liedellä, jotta kosteus haihtuu. Jäähdytä.

    Puolita jäähtyneet perunat. Paina cocktailtikku sillipalasta läpi. Laita perunan puolikkaat päällekkäin kaarevat puolet toisiaan vasten. Työnnä tikku perunoihin niin, että torni pysyy pystyssä. Koristele tuoreella tillillä. Tarjoa kylminä pikkupaloina tai salaatin kanssa aterialla.

    5–6 annosta

    1 prk (320/190 g) silliä maustekastikkeessa

    8–10 keskikokoista uutta perunaa

    10 retiisiä

    1 kesäsipuli varsineen

    ruohosipulin kukkia

    Kastike

    1–2 tl sinappia

    1 rkl viinietikkaa

    1/2 tl mustapippurirouhetta

    4–5 rkl ruokaöljyä

    Viipaloi kylmät, kypsät perunat. Levitä ne kukan muotoon tarjoiluvadille. Asettele väleihin retiisiviipaleita. Laita keskelle sillipaloja ja kesäsipuliviipaleita. Koristele ruohosipulin kukilla. Sekoita kastike ja levitä ainesten päälle. Anna vetäytyä hetki kylmässä ennen tarjoilua. Tarjoa lisänä lämmitettyä ruisleipää ja voita.

    5 annosta

    200 g savukalaa ruodottomana

    1 rasia kirsikkatomaatteja

    2–3 retiisiä

    1/2 kurkkua

    1 pieni kerä lehtisalaattia

    Sinappikastike

    1 prk kermaviiliä

    2 rkl sinappia

    3 keitetyn (10 min) munan

    valkuaista

    1 tl sokeria

    ripaus suolaa

    Päälle

    3 keitetyn munan keltuaista

    Leikkaa savukala haarukkapaloiksi ja levitä reilunkokoisen vadin keskelle.

    Halkaise tomaatit, hienonna retiisit ja suikaloi kurkku. Revi salaatti.

    Laita vihannekset kalan ympärille. Sekoita kermaviiliin sinappi, haarukalla hienonnetut valkuaiset, sokeri ja suola. Kaada kastike kalan päälle. Purista keltuaiset siivilän läpi pinnalle. Tarjoa uusien perunoiden kanssa.

    ANNELI PESSALA

    Avaa artikkelin PDF