Maanviljelijöillä oli jatkosodan jälkeisessä salaisessa operaatiossa merkittävä rooli – aseita ja räjähteitä kätkettiin asuintaloihin ja navetoihin
Aseiden ja räjähteiden lisäksi salaisessa operaatiossa kätkettiin myös ensiaputarvikkeita, polttoainetta sekä ruokaa. Operaatioon osallistui arviolta 5 000–10 000 ihmistä.
Aseita ja muuta vastarinnan kannalta olennaista tarpeistoa kätkettiin esimerkiksi maakuoppiin ja kallioluoliin. Kuvassa on Enon Rautakorven asekätköstä vuonna 1993 löydettyjä aseita. Kuva: SotamuseoJatkosodan jälkeen Suomessa alkoi salainen operaatio, jonka tarkoituksena oli valmistautua silloisen itänaapurimme Neuvostoliiton mahdolliseen miehitykseen. Kyse oli asekätkennästä, johon osallistui arviolta 5 000–10 000 ihmistä.
Elokuussa 1944 maan sisällä vallinneeseen ilmapiiriin vaikutti se, että moni suomalaisen yhteiskunnan kannalta keskeinen asia oli hämärän peitossa. Epäselvää oli esimerkiksi se, mitä mahdollisesti tulossa oleva rauhansopimus edellyttää sekä toisaalta se, pitääkö Neuvostoliitto kiinni sovittavista ehdoista.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian professori Petteri Jouko kertoo, että asekätkentäoperaatio sai alkunsa päämajassa sen operatiivisella osastolla. Keskeisessä roolissa operaatiossa oli everstiluutnantti Usko Sakari Haahti.
"Kun ei tiedetä, kuinka tässä käy, vastarintaan pitää valmistautua. Ja jotta vastarintaa voidaan jatkaa kaikkialla maassa, se tarkoittaa sitä, että materiaalia pitää hajauttaa kaikkialle maahan", Jouko avaa asekätkennän taustalla olleita ajatuksia.
Koska materiaalia piti hajauttaa kaikkialle maahan, niin sanotun keskusjoukon lisäksi operaatioon oli tarpeen saada mukaan paikalliset olosuhteet tuntevia ihmisiä.
Välirauha solmittiin 19. syyskuuta 1944. Tuolloin rauhansopimuksen ehdoissa velvoitettiin riisumaan saksalaissotilaat aseista. Samaan aikaan aseistariisunnan aikana velvoitettiin kotiuttamaan kenttäarmeija.
Sotilaiden näkökulmasta tilanne tarkoitti Joukon mukaan sitä, että kenttäarmeijan kotiuttamisen aikaan myös sen torjuntakyky poistui.
"Meillä kuitenkin on puoli miljoonaa miestä aseissa. Kun se kotiutetaan ja jätetään ainoastaan rauhan ajan kokoonpano, merkittävä osa torjuntakyvystä menetetään", professori sanoo.
Kun otetaan huomioon myös se, että pääosa rauhan ajan kokoonpanosta saa tehtäväkseen karkottaa saksalaissotilaat, ei se antanut suinkaan hyviä lähtökohtia.
"Siinä hetkessä olevalle tilanne on näyttänyt aika uhkaavalta", Jouko sanoo.
Asekätkentäoperaatiossa aseita ja muita tarvikkeita varattiin 35 000 sotilaalle. Joukkojen perustamisen lähtökohtana olivat suojeluskuntapiirit, joita maassa oli yhteensä 34 kappaletta. Jokaista suojeluskuntapiiriä kohden päätettiin varustaa pataljoonan verran miehiä eli noin tuhat sotilasta.
Pääosin kätkettiin jalkaväen kevyitä aseita eli käytännössä kivääreitä, mutta myös jonkun verran panssaritorjunta-aseita sekä kranaatinheittimiä. Lisäksi piiloihin laitettiin luonnollisesti myös räjähteitä.
"On lähdetty rakentamaan sissitoimintaan kykeneviä kevyitä pataljoonia", Jouko kuvailee sotilaille varattua aseistusta.
Aseiden ja räjähteiden lisäksi kätkettiin myös muita vastarintaan tarpeellisia tarvikkeita, kuten viestivälineitä, ensiaputarvikkeita, polttoainetta ja ruokaa.
Operaatiota johdettiin päämajan operatiiviselta osastolta, johon muodostettiin pieni ydinryhmä. Ydinryhmän tehtävänä oli johtamisen lisäksi suunnitella operaation käytännön toteutus. Tämän lisäksi kuhunkin suojeluskuntapiiriin nimettiin toinen yleisesikuntaupseeri, jonka tehtävänä oli koordinoida ja johtaa piirin sisällä tapahtuvaa toimintaa.
Asekätkentään osallistui arviolta 5 000–10 000 ihmistä. Se, miksi arvio on näin suurpiirteinen, johtuu Joukon mukaan siitä, että suuresta osasta operaatiota ei tehty kirjallisia dokumentteja.
"Kun siellä alatasolla tehdään näitä juttuja ja sovitaan näistä, sieltähän valitaan tunnettuja luottomiehiä, jotka edelleen valitsevat tunnettuja luottomiehiä. Ja näistähän ei tehdä papereita", sotahistorian professori lisää.
Asekätkennän salaamisessa yksi edellytys oli juuri se, ettei mitään kirjallisia dokumentteja tehty tai niitä tehtiin mahdollisimman vähän. Jouko huomauttaa, että verkostosta paljastui käytännössä joko kuulustelun avulla tai ilmiannon perusteella.
Vaikka suuri osa asekätkentään liittyvistä yksityiskohdista on pysynyt salassa, operaatioon osallistuneista henkilöistä tiedetään silti jotain. Mielenkiintoista on, että merkittävässä roolissa asekätkentäoperaatiossa olivat maanviljelijät.
Viljelijöiden roolia selittää ainakin se, että 1940-luvulla Suomi oli vielä agraariyhteiskunta. Toisaalta selittävä tekijä on se, että aseet piti saada levitettyä koko maan alueelle.
Yhtään ei sovi väheksyä sitäkään, että maaseudulta löytyi hyviä kätköpaikkoja.
Maaseudun eduksi operaatiossa voidaan laskea myös se, että tietynlainen sosiaalinen kontrolli oli vahvempaa kuin asutuskeskuksissa, koska ihmiset pääsääntöisesti tunsivat toisensa.
Suurin haaste operaatiossa oli Joukon mukaan sen salassa pitäminen, koska operaatioon osallistui tuhansia ihmisiä.
Jos vastaava operaatio tehtäisiin nykyaikana, olisi se sotahistorian professorin arvion mukaan vaikeampi toteuttaa ainakin siinä mielessä, että se luultavasti pysyisi aiempaa heikommin salassa.
"Jos ajattelee nykyistä tiedonvälitystä, somemaailmaa ja sitä, miten liikennöidään radioverkoissa sekä netissä, onhan se tuona aikana siinä suhteessa ollut helpompaa", hän pohtii.
Jouko huomauttaa, että asekätkennässä verkoston toiminta perustui siihen, että kukaan ei tarkalleen tiedä, missä kaikki aseet ja muut tarvikkeet ovat.
"Tiedetään kokonaisuus tietyllä tarkkuudella, mutta sen jälkeen tuo toimii verkostona eli ihmiset tietävät oikeastaan vaan sen, mikä niiden pitää tietää", hän sanoo.
Aseita ja muuta vastarinnan kannalta olennaista tarpeistoa kätkettiin esimerkiksi maakuoppiin ja kallioluoliin, mutta myös vaikkapa latoihin, navettoihin, talojen vinteille ja väliseiniin. Kätköjä tehtiin myös julkisiin rakennuksiin, kuten virastojen maapohjiin.
"Vain mielikuvitus on ollut rajana", Jouko sanoo.
Esimerkiksi virastojen valintaa kätköpaikaksi saattoi selittää niiden sijainti suhteellisen keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien päässä.
"Loogista olisi, että jos on joku kohde, joka kuvitellaan räjäytettävän, sen lähelle jemmataan räjähdysaineita", Jouko pohtii.
Keskeistä kätkemisessä oli Joukon mukaan se, että kätkettävän tavaran pitäisi pysyä kuivana.
"Ei lämpötilan vaihtelu vaikuta niinkään, mutta kosteus on myrkkyä", hän sanoo.
Asekätkentäoperaatio alkoi laajemmin paljastua vajaan vuoden kuluttua kätkennän alkuajoista toukokuussa 1945. Jo aiemmin vuoden 1944 loppupuolella paljastui joitain yksittäisiä asekätköjä. Lopulta operaatiosta sai tuomion hieman alle 1500 ihmistä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
