Sianlihan tuottamisesta on tehty synti
Suomalaisten sananvapaus on sitä, että toimittajat saavat kirjoittaa vapaasti, mutta minun juttua ei julkaista, jos se on kiukkuinen, vaikka on oma nimi alla.
En ole siis kiukkuinen, olen surullinen. Sen, mitä teurastamo on yrittänyt saada ymmärtämään, mutta ei ole tehonnut, saattoi loppuun elykeskus ja monta kuukautta jatkunut tarkastus. Kipeä päätös, minä lopetan.
Miten suomalaisen ruuan tuottamisesta on saatu synti? Yksipuolisia sopimuksia teurastamon kanssa on koko mapillinen.
Minä sitoudun, eivät he. Täällä byrokratia on viety niin pitkälle, että tuottaja väsyy jo siitä. Päällekkäistä valvontaa joka suunnalta, ja aina tulee lisää velvoitteita, jonne pitää lähettää jokin tilasto ja tieto.
Ei pysy perässä, ja siitä saa helpolla rangaistuskohteen, jolla poistetaan taas osa sitä kipeästi tarvitsemaamme tukea. Tarkastukset eivät ole neuvomista vaan sanktioita.
Lihatalot tuovat ulkomailta lihaa, jonka alkuperää ei kukaan tiedä – viimeksi hevosia. Pakastealtaat kun saadaan näitä täyteen, niin voidaankin laskea kotimaisen hintaa.
Tämä tilanne sikatiloilla on jo jatkunut niin kauan, että nousua ei enää koskaan usko tulevan sikalalle. Tukipolitiikka on saanut alkutuotannon ahtaalle. Kukaan ei ole vaivautunut selvittämään, minne tuki todellisuudessa valuu.
Kotimaisen teollisuuden on annettu vapaasti ostaa ulkomailta raaka-ainetta, ilman että tuotteita pystytään kunnolla jäljittämään.
Suomalainen tuottaja taas on kovan tarkkailun alla ilman, että edes hyötyy siitä, että tuottaa lainmukaista raaka-ainetta. Usea taho tietää jo, että kaikki ei ole sellaista kuin pitäisi, mutta hampaatonta on valvontakin, muiden kuin omien tuottajien osalta.
Miksi pienet tilat halutaan lopettaa? Voisi sen kyllä tehdä inhimillisemminkin, koska mekin joudumme tekemään oman työmme ihan voimavarojemme rajoilla, jotta saadaan paperipinot korkeiksi virkamiesten pöydillä ja eläimille inhimillisemmän elämän kuin omamme.
Teurasautoissakin viilennyssuihkut, ja kuljettajat elävät kuumuudessa. Säälittää ne, jotka kokoajan laajentavat. Kun meitä pieniä ei enää ole, niin otetaan teiltäkin pois ne suuruuden edut, tai vaaditaan vieläkin suurempia yksiköitä.
Arvatkaapa miltä tuntuu kun puretaan hyviä kalustoja, joita emakkosikalaan aikoinaan laitettiin tulevaisuuden uskossa?
Kuluttajat ovat jo kotimaisen tuotteen luomun lähiruuan ja tuottajan puolella, miksi ei teurastamo ole myös? Suomalaista tuotetta ja raaka-ainetta ei ole nostettu siihen arvoon kuin se pitäisi, ja kaikki tuotteet on alihinnoiteltu laatuun nähden.
Sianlihan vain tiedän parhaiten, koska olen ollut alalla jo vuodesta 78, mutta nyt siitä vasta on tehty synti, kun on tuottaja.
Teija Ketola
maatalousyrittäjä
Paimio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
