Soini vakuuttunut korkeasta äänestysprosentista
Reippaat aplodit ryöpsähtivät ilmoille kun presidenttiehdokas Timo Soini (ps.) asteli kaupunginkirjaston auditorioon Lahdessa tiistaina.Soini julisti presidenttivaalin loppukirin alkaneen ja tavoitteekseen olla ensimmäisellä kierroksella toinen ja toisella ensimmäinen. Tästä runsas, varsin miesvoittoinen kuulijakunta piti.
Ehdokas muistutti, että valta on päättäjillä vain lainassa kansalta. Hän kehotti kuulijoita kunnioittamaan äänioikeuttaan ja päätösvaltaansa.
”Äänestän aina. Jos hyvää vaihtoehtoa ei ole, äänestän pienempää pahaa”, Soini julisti.
Hän kertoi olevansa vakuuttunut, että äänestysprosentti nousee näissä vaaleissa korkeaksi.
”Ääntä käytetään.”
Lisäksi Soini pohdiskeli vaalien yleispoliittista merkitystä, mikäli gallupien ennustama raju ero kokoomuksen ja Sdp:n ehdokkaan kannatusten välillä toteutuu.
Soinin mukaan se olisi omiaan aiheuttamaan ristiriitaa hallituspuolueiden välillä ja saattaisi mahdollistaa hallituksen hajoamisen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


