Ainutlaatuinen arktika
Arktis ja Antarktis ovat jäämassojen valtakuntia maapallomme napa-alueilla. Otsikon arktika sen sijaan on ilmiö: lyhyen ajan jatkuva keväinen lintujen muutto.
Muutto alkaa eteläisiltä talvehtimisalueilta Itämereltä ja jatkuu Suomenlahtea seuraten Jäämeren ja Siperian alueelle.
Muuttajilla on kiire. Lintuja on miljoonia. Kaikki ovat kevään juhla-asussa ja valmiina etsimään pesäpaikkaa. Se taas on alueella, jossa aurinko ei muutamaan kuukauteen laske.
Arktika on lintumiehille kuin harvoin nähty revontuli – sitä ei unohda. Parin kolmen päivän ja yön jälkeen elämän uskomaton virta itään ja pohjoiseen on ohi.
Paluu etelään on vastakkainen ilmiö, paluu karnevaaleista takaisin arkeen. Monet emolinnut käyvät vain munimassa ja jättävät jälkeläisten hoivan puolisoilleen.
Huhut Suomenlahtea itään kulkevasta lintujen vaelluksesta sai vuosikymmeniä sitten nuoren lintumiesporukan tekemään uhkarohkean päätöksen. He lähtivät Sommar-ölle, Porkkalan saariston rauhoitetulle ulkoluodolle tarkistamaan, pitävätkö tarinat kevään lintuvirrasta paikkansa.
Kokemus oli häkellyttävä.
Muistan minäkin hyvin ensimmäisen kokemani arktikan päivän. Samoin muistan poikavuosieni kesät Rauman saaristossa ja ne sotavuodet, jolloin siellä kerättiin ja säilöttiin vesilasiliemeen pilkkasiipien, telkkien ja lapasotkien munia.
Lintuja oli jokaisella karilla, mutta ei milloinkaan arktikan veroista vyöryä, sellaista, joka lumosi Olli Sakselan ja hänen toverinsa.
Sakselan valokuvaama arktikakirja kertoo 46 vuotta jatkuneista retkistä kiehtovaan tyyliin. Lukemiseen pitää varata niin paljon aikaa, että kirjaa ei tarvitse välillä sulkea hetkeä pitemmäksi ajaksi.
Lukemisen jälkeen jää miettimään evoluutiota, joka on johtanut arktikan syntyyn jo ennen jääkausia.
Kirjan nimi Arktikan aikaan on jännittävästi moniselitteinen. Upean sisällön lisäksi nimeen kätkeytyy aika, joka puolen vuosisadan mittaisena kytkee teinipoikien ystävyyden keväisiin hetkiin, jolloin arjen rutiinit vaihtuvat kuin toiseksi maailmaksi autiolla saarella.
Sattumat ovat merkillisiä ja monesti ne ketjuuntuvat kummallisiin yhteyksiin. Kun ikää karttuu, lääkärit tulevat tutuiksi. Näin kävi minullekin.
Tapasin lääkäriprofessori Olli Sakselan. Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen tapaaminen. Olin kauan sitten jo opettajana innostanut Sakselan luokkaa luonnon tarkkailuun, ja porukkaa lähtemään Sommarölle.
Parikymmentä vuotta kului ja olin lohisiimalla poikani kanssa ajautunut yön aikana Sommarön kupeeseen haavimaan nelikiloista lohentinttiä siiman tapsista.
Ihmettelin, kuka viettää aikaansa rauhoitetulla saarella, mutta juuri silloin taivaan ja meren aavan täyttivät allien ja mustalintujen joukot ja äänet yhtenä huminana. Arktika oli alkanut.
Niin – Sakselan joukko oli jälleen saarella. Nyt vasta Sakselakin muisteli nähneensä vihreän kalaveneemme, mutta ei hänkään tiennyt muinaismuistoksi muuttuneen opettajansa harrastuksista. Minulle arktika oli kolmas, pojalleni ensimmäinen.
Arktikakirja kertoo hauskasti ja ymmärrettävästi Sommarön elosta, veden samentumisesta ja luonnon muuttumisesta. Todella merkittävää tutkimustietoa on runsaasti jopa kasveista, perhosista ja Suomenlahden hitaasta muuttumisesta. Suuri osa muutoksista on meidän oman lajimme synti.
Lounaisen saaristomme luonto on jo pitkälti lehtimetsävyöhykkeen kaltaista. Sitä on suojeltu ja hoidettu aina myös aktiivisesti. Biologi Christoffer Boström toteaa teoksessa Kirja Vedestä erinomaisen osuvasti luonnonsuojelumme nykyisen olemuksen: ”Biologina pidän erittäin tärkeänä sitä, että luonnontilaisia alueita on olemassa.”
”Samaa mieltä ovat monet muutkin saaristolaiset, mutta he vastustavat Naturaa. Prosessi on ollut koko ajan takaperoinen. Se, että Helsingissä päätetään, mikä on saaristolaisille parasta, on koettu epäluottamuksen osoituksena. Saariston asukkaat ovat sukupolvesta toiseen huolehtineet omista merenlahdistaan.”
Siitä huolimatta mitä me täällä saaristossa teemme, arktika jatkuu.
Merimiehet kyllä tiesivät, milloin jäät ja lumi sulavat. Sen sijaan voidaan syystä kysyä, miten miljoonat linnut tietävät, milloin lumet sulavat, milloin päivä pohjoisessa on pidentynyt niin, että voidaan lähteä takaisin kohti syntymäseutuja.
Kirjan luettuani minulle tuli vahva tunne: tarvitseeko sitä kaikkea tietääkään. Riittää jo sekin, kun miljoonat linnut tietävät – yhtä aikaa.
PERTTI SEISKARI
Hans Colliander, Yrjö Kerkola,
Heikki Kotiranta, Heikki Lokki,
Olli Saksela, Harri Saxén:
Arktikan aikaan. Muuttoa ja muutoksia kuudella vuosikymmenellä.
Valokuvat: Olli Saksela. 209 sivua. Kariston kirjapaino 2011.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
